Jussi rahmusteli päätään korvallisilta ja lakin alta, kävi sitten purjetta laskemaan ja kaatoi maston.
»Olisihan sitä hiukan asiaa Tikkalanniemeen», virkkoi Jussi.
»No, lasketaan törmään. Eihän tuossa viikkoa viivy», arveli Erkki ja sillan alatse päästyä käännälti rantaan.
Tikkalanniemen piialle, Susannalle, oli Jussilla kirje, pienoinen mytty ja paljon terveisiä Anna-Marilta, Susannan sisarelta. Susanna oli Jussin vanha tuttava, hän kun oli piikana Partalassa samana vuonna kuin Jussi siellä oli renkinä, vuotta pari ajassa taaksepäin. Tuttaviahan olivat siis Susannalle Katri ja Erkkikin.
Susanna, joka muutenkin oli iloinen sielu, tavatessaan tuttaviaan kotipitäjästä ja niin hyviä tuttavia, ei ollut vähän verran iloissaan. Hän nyt hyöri ja pyöri ja kyseli enemmän kuin kolme suuta kerkesi vastata. Jussilta hän enin kyseli ja Jussi se olikin hänen varsinainen ilonsa esine.
»Eihän tuo lie niin kiire, ettei kahvia kerkiä?» kysäsi Susanna ja laitteli pannua tulelle.
Matkalaiset kyllä koettivat empiä kahvinkeitosta, vaan Susanna vain laati ja arveli, että eihän se nyt mikä kiire semmoinen ole, ettei kahvia joutaisi vuottamaan.
»Eikähän sitä oulumatkalla niin useasti ole tarjolla», virkkoi hän ja puuhaili. Pian hän pyöräyttikin kahvin puhellessaan ja kysellessään. Ja oikein kermakahvit hän laittoi ja vielä hommasi emännältä korputkin. Jopa leivälliset kahvit se Susanna puuhasi.
»No, Rantalassa sinä, Jussi, olet ollut sitte myötyriään, kun
Partalasta läksit?» kysyi Susanna.
»Siinä minä olen oleksinut.»