»Humu kuuluu Siitarista! niinhän ne tukkipojat aina huutelevat.»
»Onhan se heillä sananpartenaan.—Taitavat olla tukkilaiset juuri
Siitarissa häntää ajamassa», arveli laskumies.—
Vene kulki ja matka joutui. Jo kuului kohina. Virta kävi vikevämmäksi ja joutusammin aina lähestyi kohiseva koski. Laskumies vetäsi vielä muutamia henkisavuja, kopisteli sitten piippunsa, nosti pois huoparimet, jotka olivat poikkiteloin veneen laidoilla hänen istuimenaan, katsasti melaa ja vaulua, sitten silmäili eteensä koskelle.
»Heitä sounti!»
Kosken kidassa taas oltiin, kuohujen seassa vilistettiin. Vene sujahteli luokkana ja rusahteli aaltojen rynnätessä. Vaan vakavana ja tyynenä seisoi laskumies perässä, teki levollisia, voimakkaita liikkeitä käännellessään venettä jykevällä melalla.—Nyt hän kääntää veneen poikki virrasta ja laskee tuota suurta kiveä kohti, jonka alla vesi kuohuu kohisevana, vaahtoavana kihona… Menee, menee sen kiven selkään vene, eihän se miten kerkiä… Eipä se mennytkään.—Niin, hän laski sen kihon alapuolelta, ihan sen kulmitse, kiertääksensä siten tuota pienessä vaahtopää-aallossa kihisevää matalaa, joka jäi tuonne toiselle rannalle. Nyt hän laskee sillan kuvetta niin liki, niin liki, että eiköhän se … jo käänsi—vaan kääntää nyt poikki virran noihin suuriin aaltoihin… Suts! vettä roiskahti veneeseen ja nyt mennään hyökyaallokon kuvetta toisella puolen. On korkeita aaltoja, vaahtopää käpryjä! Ei niitä vene kestäisi. Niitä se karttoikin laskemalla tuolla ylempänä, missä aallot olivat pienemmät, poikki aallokon.—Taas käänsi hän veneen poikki virtaan ja laskee toiselle rannalle, tuota kallioniemekettä kohti… Siihen se tärskähtää … ihan nyt… Niin, nyt se pyörähti vene pitkin virtaa ja kulkee taas selkävettä ja ohi tuon suuren kiven, mikä on keskellä koskea.
Tuossapa on muuan suuri tukkiruuhka tukkipoikineen. Mistä … mistä sitä nyt mennään?… Laskee ihan ruuhkaa kohti… Sen selkäänhän se nyt rusahtaa… No siihen vain laskee ihan kopiksi… Kyllä kai hän näkee, että siinä on ruuhka… Kaksipa siinä onkin, näemmä, molemmin puolin väylää.
—Siitä se vene luikasi kapeasta raosta molempain ruuhkien välitse ja tukkilaiset huusivat ja heiluttivat lakkiaan. Siitarista oli päästy. Laskumies silmäsi vähän ajan perästä taakseen. Siellä tulla tohotti toinen vene juuri alaliepeessä.
»Jokohan se meidän seuralainen joutui tuhon tielle?» arveli laskumies. »Ei se ollut tuo vene alkujaan meidän jälessä», tuumaili hän venemiehille.
Muutkin katsoivat sinne.
»Sehän oli se vene, jossa Liisa oli», arveli Katri. »Ei se tämä laskumies meidän jälestä, se oli toinen. Kyllä se on laskenut hukan suuhun», virkkoi laskumies.