Kuletettiin vene makasiinin luo, josta tuotiin muut venekalut veneeseen ja vieritettiin jauhokulikin.
Nythän sitä heillä ei ollut muuta kuin lähteä paluumatkalle. Joutuivat muutkin matkaan, kun kunkin porvarin puukhollari oli tullut antamaan venekalut ja suoloja tahi jauhoja, mitä kukin tahtoi. Vene veneeltään läksi. Ja hälveni hurina sen mukaan kuin ranta tyhjeni. Kajahti vain enää silloin tällöin laulun sävel tahi kiljahdus, minkä joku iloinen poika laski ilmoille. Ken vielä oli rannassa, koetti joutua jottei jäisi kovin jälelle muista. Vihdoin oli koko ranta tyhjänä pitkistä veneistä ja iloisista, meluavista tervamiehistä. Jokainen vene oli jo menossa, soutaa lipotti kosken alle.
Nyt ne alkavat nousuvaivat ja on ne vaivoja. Monta hikipisaraa tipahtaa ennenkuin on kaikki kosket noustu; monta kertaa vetäessään venettä äkeissä korvissa saa puhkien ja ähkien ryömiä ponnistella rantasiltaa toinen käsi kolmantena jalkana. Monta kertaa saa olla ketteränä sauvoessaan venettä väkevissä virrankorvissa. Saapipa kerrankin teroittaa sauvointansa ja kerrankin nostaa ja pistää sitä, ennenkuin sen saa viskata kotirannalle. Ja kerran ja toisenkin saa airolla vetästä, ennenkuin vene jyrähtää tutuille teloilleen.
Eipä joutanut Erkkikään enää puhelemaan, lie nuo porvarin viinat jo haihtuneet. Äänetönnä sauvoi hän keulassa ja, vetopaikoissa Jussin ja Katrin vetäessä, rompsasi sauvoimella, oikeata rompsia kun ei vielä tarvittu.
Merikoskesta päästyä sauvoivat nyt palaavat oulumiehet joen oikeaa rantaa pitkänä veneraitana. Ja vilske kävi siinä. Heilahti sauvointa kymmenittäin ja huojui sauvojaa saman verran, notkistaessaan ja oikoessaan vartaloaan. Vilisi punaisia paidan hihoja käsien noustessa ja laskiessa. Sauvoimien taaja porske kuului, kun keltainen venesarja ja siinä sinihousuinen ja punapartainen miesrivi siirtyi pitkin joenrantaa, ja kuului tuon tuostakin naurua ja kovempaa ääntä ja joskus kiljahdustakin ja vieläpä joku katkonainen laulukin.
Niin se matkue teki taivaltaan, työnnellen veneitään vasten virtaa ja kierrellen joen rannan mutkia. Siellä joukossa oli Erkin venekin ja Erkki sauvoi keulassa, Jussi, tottuneempi kun oli, sauvoi perässä, vaan keskellä työnteli Katri, työnteli avopäin.
»Sauvo yhtä aikaa, Katri», muistutti usein Jussi ja virkkoi se Erkkikin väliin, kun Katri kolautti sauvoimensa yhteen: »mitä se siinä saikkaroipi!»
Liisa sauvoi isänsä veneessä. Voimakkaasti hän työnteli, kauniisti taipui pitkä sorja vartalonsa ja puikki sauvoin kädessään kuin tottuneella ainakin.
»Onpa se reima tyttö», arveli Erkki Liisasta ja samoin muutkin olivat miettineet.
Kun oli sauvottu iltaa jo myöhäseen, käännettiin veneet törmään jonkun talon rantaan ja siinä yövyttiin. Aamulla taas auringon nousulla oli venejono luikertelemassa pitkin virtavan joen rantaa. Eihän se niin vinhakasti matka joutunut kuin alas tullessa, vaan katkesipa tuo taival nytkin. Ei ollut näet vielä aurinko laskullaankaan kun ukot saapuivat Syväyksen rantaan, noin neljän penikulman matkaa Oulusta. Tästä annetaan veneille hevoskyytiä kolme neljännestä penikulmaa maantietä, kierretään siten Pyhäkoskea, ja kyytiä saivatkin veneet nyt heti, odottamatta kauan. Hevosien saavuttua nousi körötti vene veneeltään joesta rattaiden selässä ja läksi kulkea jonottamaan pitkin maantietä, ja miehet astua tassimaan jälestä. Vaan saatua veneet taas vesivaraan rupesivat ukot iltaruualleen ja levolleen, aurinkokin oli jo mailleen menossa.