»Sinä sanoit, Jussi, Pyhäkoskella tullessa, että minä en saa rahoja tervastani, vaan siinä sinä katalasti valehtelit», lausueli Erkki.
Jussi katseli vähän hämillään Erkkiä, vaan pian hän huomasi, että Erkki oli hyvällä puhelutuulella—porvarin ryyppyjen ja sikarien vaikutuksesta. Ääneti oli Jussi ja lateli tavarat arkkuun, pani sinne kirjankin, jonka hän itselleen oli ostanut, ja vei arkun avaimen Erkille.
—»Etten saa rahoja.—Elä Jussi koskaan puhele niin, sillä viidettä sataa markkaa läksi nytkin.—Semmoista summaa sinä et ole eläissäsi nähnytkään… Vai hä?»
Ei vastausta.
»Viidettä sataa markkaa … ja puolet otin, toisen puolen jätin sinne… Kysyi se itse Pärpuumi konttoristiltä, että onko se tämä sen Rantalan isännän poika, sen Juho Erkki Huotarisen?… On kai, sanoi risti, ja minä sanoin, että on se.—Ryypyt ja sikarit ne läksi ja se sotkamolainenkin sai siinä sivussa.—Vaan elä Jussi vasta sano, etten minä saa rahaa tervoillani. Minä saan, ja minun ne ovat, vaikka jakeleisin harakoille ja seipäille … ja piisaakin niitä jakaa… Mutta sinulla Jussi on aina kateus minua kohti ja viha, sinä luulet olevasi isoviisas… Muut eivät tiedä muka mitään… Aina sinun pitää matkitella muitten puheita… 'Ei se ollut tiatteria'… Miksei se ollut… Jos vaikka lähdetään katsomaan Kirkkotorille, niin on siellä se miehenpää… Vaan sinä se olet olevinasi viisaampi… Harailet kirjoja … hölyn pölyä höystyt … et viittä sataa markkaa ole nähnytkään…»
»Jo tulee Pärpuumin puukhollari», lausui Jussi puoliääneen ja läksi hakemaan makasiinista sauvomia ja airoja. Puukhollaria sitä oli odotettu avaamaan makasiinia ja antamaan sieltä venekalut ja jauhokulin.
»Mitä sinä purajat Jussille? Eihän se mitä ole sinulle tehnyt», tuumi
Katri, Jussin ollessa makasiinilla.
»Eihän se … on olevinaan niin viisas, tietävinään kaikki maailman asiat… Että Amerikassa tuulee edestakaisin ijankaikkisesti … senkin valehteli Jussi…»
»Elä höpsi!» virkkoi Katri.
Jussi toi sauvomet ja airot veneeseen. »Tyhmän näköinen on mies humalassa, ihan kelvoton», ajatteli hän, siinä puuhatessaan lähtöä ja Erkin pajattaessa yhä viidestä sadasta markasta. »Noin ikään se isänikin kerran ylpeili saaliistaan, vaan mitä niistä oli hyötyä koko rahoista. Meni tervat ja tukkimetsät porvarin hyväksi, meni sinne maat ja mannut. Konkurssin kun teki porvari, niin sinne ne isän saaliit haihtuivat, ihan pennittömiin. Liekö hänessä suoraa peliä pidetty, hyvähän näet on peijata tyhmää talonpojan moukkaa, eihän se miten älyä kaikkia niitä vinkeitä. Monelta muulta talonpojalta ne on tervat ja tukkimetsät menneet niinikään vain ihan itse edestään.—Sinne se on herrain haltuun mennyt minunkin perintöni … sinne sitä mahtuu ja menee!» »Elä enää hupata siinä!» virkkoi Jussi nyt Erkille, »laittautaan matkaan».