»En, vaan hautajaisiin», oli vastaus.
Syntyi äänettömyys. Esteri kulki penkin kohdalle ja istui siihen pää kumarassa.
»Puhu», sanoi Holma, sen sijaan että itse oli aikonut puhua.
»Minä puhun», kuului hunnun takaa, vaan seurasi vielä hetken aikaa äänettömyys. Sitten viskaten hunnun silmiltään hän pystypäin katsoi Holmaa.
»Esteri!» huudahti Holma, aivan kuin ei olisi tiennyt ja tuntenut häntä jo ennemmin. Hän ojensi molemmat kätensä kuin tervehtiäkseen.
Esteri istui liikahtamatta kädet puuhkiossa, katsoi yhä silmää räpäyttämättä ja sanoi:
»Minä kiitän teitä.»
»Minkä vuoksi teitittelet?»
»No olettehan jo maisteri.»
Holma kohautti olkapäitään ja levitti kätensä.