»Mitä sinä aiot?»
Esteri veti opettajattaren istumaan viereensä sohvaan, viittasi äitinsä suurta kuvaa seinällä ja sanoi:
»Kertokaa nyt!»
»Mutta hyvä Esteri, keskellä yötä. Ja olemme näin paitasillamme!»
»Mitä se haittaa? Vai onko teillä kylmä?»
Esteri katosi silmänräpäykseksi ja toi forstmestarin suuret matkaturkit, joihin hautasi opettajattaren kaulaa myöten, sukeltaen itse turkin alle hänen viereensä.
»No nyt!»
Hän kääri kätensä opettajattaren kaulaan, painoi poskensa vasten hänen poskeaan ja kuvaa katsoen sanoi:
»Elkää kertoko! Minä muistelen, mitä ennen olette kertonut.»
Syntyi syvä hiljaisuus, jota kesti kauan. Kuiskaten hän sanoi sitten ja aivan kuin lainaten lauseen jostakin opettajattaren kertomuksesta: