Esteri jäi seisomaan ja hän katsoi kauhulla, kun Levon meni ikkunan ohi kiirehtimättä, aivan kuin olisi ollut vain huvikseen kävelemässä, astui hitaasti, hyvin hitaasti ja päätään kääntämättä kuin herra Store.
Muista minua!
Esteri vaipui istumaan eikä tiennyt, missä hän oli.
Ovikello soi.
»Mitä kuuluu?»
»Kiitoksia, hyvä herra, rouva on kotona, iloinen ja terve», vastasi
Miina totuttuun tapaansa.
Rautiainen tuli peräkammariin.
»Eihän hän ole kotona», lausui hän itsekseen ihmeissään. Aina hän tähän aikaan kotia tullessaan oli tavannut Esterin kammarissa, seisomassa kuin olisi odottanut häntä. Ja Rautiainen, aivan kuin ei olisi uskonut todeksi tätä, katseli ympärilleen. Hänen silmänsä sattuivat kuvastimen sirpaleet lattialla, ja niiden seassa oli nimikortti.
»Mitä tämä on? Alfred Levon!»
Esteri makasi lattialla sängyn takana.