»Tunnetko minua?» kysyi neiti Smarin kerran, kun oli vuorostaan istumassa sairasvuoteen ääressä ja näki Esterin katsovan häntä pitkään.
»Tunnen toki», vastasi Esteri. »Ottakaa pois silmälasit.»
»Sinä tunnet», ilahtui neiti Smarin, viskasi silmälasinsa tietämättä mihin.
»Äiti», sanoi Esteri.
»En, rakkaani», selitti neiti Smarin. »Olen vain sinun täti raukkasi.»
Esteri hymähti ja sanoi:
»Ei olla nyt niin virallisia.»
Hän ojensi kätensä.
»Rukoilkaa minun puolestani», sanoi hän puristaen lujasti neiti Smarinin kättä. »Rukoilkaa!»
Hän karkasi istualleen.