»Rukoilkaa, että näen hänet.»
Kun neiti Smarin sai hänet makuulleen ja rauhoittumaan, alkoi hän itkeä.
»Minä surmasin hänet, ettei hänen tarvitsisi kärsiä. Panin pään kivelle ja löin halolla päähän. Ja se katsoi niin luottavasti minuun.»
Hetken aikaa levättyään rauhallisesti Esteri avasi taas silmänsä ja kysyi:
»Onko Lauri kotona?»
Neiti Smarin oli ääneti.
Esteri huiskautti kädellään, aivan kuin olisi jotakin karkoittanut silmiensä edestä.
»Ettekö ymmärrä, täti?»
»Tarkoitatko Eemeliä?»
»Tietysti.»