»On.»
»Minä suutelin sitä raukkaa.—Kuule, käske mennä pois tuon herra Storen.
Hänellä ei ole minun kanssani mitään tekemistä. Minä olen puhunut
Jumalan kanssa. Jumala sanoi, että tyhmästi teit Esteri ja että sinä
Esteri raukka olet elämässäsi tehnyt vain paljaita tyhmyyksiä. Mutta hän
nauroi. Totisesti hän nauroi!»
Esteri nousi istumaan ja väitti:
»Sinä et usko että Jumala nauroi, mutta hän nauroi!»
»Uskon, uskon», vakuutti Rautiainen rauhoittaen hourivaa ja laski hänet makuulleen.
Esteri vaipui uneen. Iltapäivällä odotettiin lopun tulevan. Hän vielä avasi silmänsä ja katseli ympärillä olevia ja kysyi:
»Kuka puhui Juhosta?»
Ei ollut kukaan puhunut.
Hän käski täti Smarinin ja Miinan tulla lähemmäksi ja Rautiaisen ottaa hänen molemmat kätensä.
»Nyt ruskottaa. Näettekö? Ruskottaa niin kauniisti. Ja näin loppuu satu Esteristä, jota te niin vilpittömästi ja niin paljon olette rakastaneet.»