Niin läheni juhannus, ja silloin oli kirjoitettava Laurille, konsulinnalle ja Ellille!
He olivat niin päättäneet erotessaan kukin taholleen. Lauri oli lähtenyt runonkeräys- ja kielentutkimusretkelle äärimmäisille sydänmaille, konsulinna ja Elli kiertomatkalle, jolle olivat kaikin tavoin koettaneet saada Esteriä kolmanneksi, olisivat muuttaneet matkasuunitelmaansakin Esterin vuoksi niin, että olisivat käyneet Aavasaksalla katsomassa yönaurinkoa, josta Esteri oli aina puhunut ihanimpana toiveenaan. Konsulinna se sitten oli keksinyt sen, että viettävät juhannusyön yhdessä sillä tavoin, että kaikki silloin kirjoittavat toisilleen.
Mitä Esterillä oli kirjoitettavaa? Hän ei tuntenut edes tuskaa, jota oli kaupungissa tuntenut, ei muuta kuin tyhjyyttä. »Kai Esterikin lähtee juhannusta viettämään?» kysyi forstmestarinna tultuaan kiirehtimään forstmestaria pukeutumaan, joka oli kiihoittunut Esterin kanssa pelaamaan shakkia pelin toisensa jälkeen, aina häviten.
»Kai Esterikin lähtee?» matki forstmestari, teki liikkeen uhaten voitonvarmana kuningatarta, ja sanoi: »Tietysti Esteri lähtee.»
»Tietysti», sanoi Esteri kuin olisi niin ollut sanottava ja nousi lähteäkseen aivan kuin hän olisi ollut vain liikuteltava shakkipulikka.
»Tämä ensin päähän asti», sanoi forstmestari. »Tämä päättyy pian.»
Esteri teki liikkeen, forstmestari puhalsi kuningattaren. Esteri teki liikkeen ja vielä kerran, ja forstmestari oli shakkimatti.
»De va fan!» huudahti forstmestari ja alkoi järjestää uutta peliä, vaan forstmestarinna esti ja ajoi kummankin pukeutumaan.
Esteri pukeutui, nousi toisiin kärryihin Margarethan ja Paulin kanssa niin kuin käskettiin. Hän ei tiennyt mihin mennään, taikka oikeastaan olisi tiennyt, jos olisi sitä ajatellut.
Juhannusiltana oli pitäjän herrasväki vieraisilla nimismiehen luona, perin vanhan tavan mukaan, joka lienee saanut alkunsa joskus, kun oli ollut Johannes-niminen nimismies. Tuomarin nimi olisi ollut Johannes, vaan hänen luonaan käytiin Jaakon päivänä, ja apteekkari oli Jaakko, vaan hänen luonaan oltiin Susannan päivänä, huolimatta siitä että apteekkari oli vielä poikamies. Mutta almanakka oli almanakka, tavat tapoja, ja niiden mukaan kussakin pitäjän herrastalossa oli suuret vieraspitonsa jo ammoisissa ajoissa määrättyinä vuodenpäivinä.