Ja sitä hän tekikin ihmeteltävällä innolla ja hämmästyttävällä kestävyydellä. Jo aamulla varhain hän istahti pianon ääreen, soitti, soitti lakkaamatta, usein vain kiireimmiten söikin. Kotoa hän ei liikkunut muuta kuin mitä kävi opettajansa luona soittotunnilla tai silloin tällöin lähti omasta halustaan neiti Smarinille toveriksi tämän mennessä kaupungille ostoksille tai joskus illoin pyysi häntä kävelylle.
Näillä heidän yhteisillä retkillään neiti Smarin huomasi sen omituisen seikan, että Esteri karttoi menemästä entisen Holman talon sivuitse, löytäen syytä tahi toista kierroksen tekemiseen, jos lyhinkin matka sattui sen kautta. Näytti kuin hän olisi tahtonut välttää vähintäkin aihetta, joka saattoi ajattelemaan Lauri Holmaa. Lapsuudentoveri siis oli vallannut hänen sydämensä!
Mutta sitten sai neiti Smarin aihetta uskoa, että Lauri Holma oli Esterin sydämen onnellinen asukas, kunnes tämän varman uskon taas tuhosi muuan kumoamaton tosiseikka, jonka mukaan Lauri Holma ei voinut tulla kysymykseenkään. Ja se iski äkkiä kuin salama pilvettömältä taivaalta, eräänä iltana, kun Santtu oli hakemassa Esteriä Kansallisseuran iltamaan.
Sinne oli Esteri, omaa haluaan ja tädin innokkaita kehoituksia noudattaen, päättänyt lähteä ja pyytänyt kavaljeerikseen Santun, kuitenkin huomauttaen että hän ei nyt tanssi ollenkaan.
Eihän hänkään ole mikään tanssi-intoilija, arveli siihen Santtukin.
Kukako Santtu?
Lakitieteen ylioppilas Vendell, Aleksander. Tästä ristimänimestä oli lyhennysote: Santtu. Ja tämä nimi oli siihen määrään yleistynyt, että kuuli puhuttavan aina vain Santusta, niin että neiti Smarin, kun Esteri esitti hänelle tämän vieraansa, erehtyi puhuttelemaan häntä herra Santuksi. Siitä oli seuraus, että neiti Smarin pian sai kunnian liittyä Santun tätien lukuisaan—piti sanoa lukemattomaan joukkoon. Samaten nuoret neitoset sanoivat häntä Santuksi, hän heitä nimeltään, se lankesi luonnostaan kenelle hyvänsä, puheltuaan Santun kanssa parikaan kertaa, kolme korkeintaan. Hänen vaaleaverinen muotonsa, pyöreät harmaat silmänsä, hänen liikkeensä, tenoriäänensä, mielipiteensä, sanalla sanoen koko olentonsa oli kuin hänen sammaltava s-äänensä, ja se oli niin pehmeän sävyisä, että saakeli, jota hän voimasanana käytti kaikissa eri mielentiloissaan, tuntui vain pieneltä, sinisilmäiseltä saakelinpojalta.
Kauneinkin neito olisi voinut Santtua suudella keskelle suuta vähintäkään punastumatta. Eikä kukaan voinut aavistaa sitä valtavaa rakkautta, jota tunsi rinnassaan tämä nuorukainen, joka oli ruvennut juristiksi esikuvanaan Runebergin »Maaherra». Hän osasi Romeon ja Julian kannesta kanteen. Hän oli Romeo! Julioita oli ollut monta, vaan aina oli joku sattunut ja ehtinyt hänen tielleen. Niin oli ollut Esterikin muuan niitä. Ja Santtu varmasti uskoi, että hän olisi Esterin sydämen voittanutkin, vaan hän oli ollut hupsu! Hän oli kerran kuljettanut Lauri Holman Esterin kammarin avaimenreijälle josta hän itse oli niin usein kurkistanut ja runoja tukkinut. Lauri Holma oli anastanut näköalan kokonaan ja vähä väliä vannonut, että hänen Juliansa se on. Silloin oli Santtu sisimmässään raivostunut, istunut pimeässä kammarissa miettien kostoa Lauri Holmalle, joka pää oveen nojaten ihaili impeä. Ja Santtu keksi. Mitään aavistamattoman kilpailijansa hän syösti menemään immen kammariin niin sukkasillaan ja kengät kädessä kuin hän oli.
»Minä kiitän sinua, Santtu, se oli minun onneni», oli Lauri Holma sanonut sitten, ja Santtu oli selittänyt, että hän tiesi että eräs toinen olisi vallannut Esterin seuraavana päivänä, jolloin hän, kun tiesi Lauri Holman pitävän Esteristä, oli keksinyt tämän kepposen Laurin hyväksi, joka oli liian ujo!
Santtu oli sitten tämän hyväntyönsä nojalla ollut Holmalla alituisimpia vieraita. Niin vastenmielinen kuin Santtu Esterille olikin, oli hän nyt ilahtunut, kun Santtu kuultuaan Esterin olevan kaupungissa oli tullut tervehtimään häntä. Hän käski Santun usein käydä. Santtu oli käynyt. Ja heidän keskustelunsa enimmäkseen oli tavalla tahi toisella koskenut Lauria. Jos Santtu yritti poikkeamaan muihin asioihin, niin Esteri johti hänet aina haluamalleen polulle.