Hän käski äidin mennä illalliselle.
»Ei minua nyt haluta», vastasi äiti.
»Mene vain, ettei isän ole ikävä», sanoi Laura.
Kun lehtori ja rouva palasivat kamariin, niin Laura nukkui punaposkisena ja hymysuin. Veli Erkki makasi päänalustalla. Lehtori tuli iloiseksi ja hymyillen katsoen vaimoonsa sanoi:
»Ei niitä ymmärrä noita lapsia.»
TOINEN LUKU.
Seuraavana päivänä esitettiin Päivölässä Veli Erkin kotiintuloa, juuri sitä hetkeä, kun hän on astunut huoneeseen.
Lehtorin mielestä siinä todellakin olisi ollut hauska taulun aihe: Kirsti odottaen tulijaa on viimeistelemässä somisteluaan. Hän seisoo kuvastimen edessä selin katsojaan, mutta hänen kuvaimensa näkyy edestäpäin vähän sivuttain. Hienohipiäinen poski rusottaa ja pitkäripsiset silmät säteilevät kohti Veli Erkkiä, jonka kuvain on äkkiä ilmestynyt Kirstin näkyviin salin ovella seisovana, hymyillen niinkuin hymyillään iloiselle yllätykselle.
Päivölässä ennen oli ollut lehtorin rouvan mielestä niin kaihoisan hiljaista ja painostavan yksinäistä, että hänen oli ollut kerrassaan tuskallista katsella tuota alati hymyilevää Kirstiä, mutta nyt siellä näytti niin vilkkaan eloisalta noiden kahden elämäniloisen olennon näkyessä neljänä, että hän omasta halustaan makasi pitkät ajat Lauran vierellä lattialla kuin samanikäinen leikkitoveri.
Leena ei saanut tarpeekseen katsotuksi kerralla eikä kahdella.