»Kirkastako?»
»Niin, rakas Laura, kirkasta onnea, kirkasta oikein.»
»Minkälaista se kirkas onni on?»
Leena joutui hämilleen. Taas oltiin samassa kuin äsken. Mutta sitten hänelle äkkiä johtui mieleen mutka. Hän istahti kyykylleen Lauran eteen, mairehymyssä suu ja sellaisella äänellä kuin olisi luvannut jotakin, josta Laura riemastuu, hän sanoi:
»Sellaista kirkasta onnea, että Lauralle veli!»
Laura vähän aikaa mietittyään kysyi:
»Eläväkö?»
»Elävä veli, reipas ja rohkea ja iloinen poika», lupaili Leena.
Taas mietittyään vähän aikaa Laura sanoi:
»Sen pitää olla tohtori.»