Leena oli kuin tulisilla hiilillä, kun keskustelu oli saanut tämän käänteen. Hän pelolla odotti uusia kysymyksiä ja mietti, miten nyt pääsisi pian irti koko jutusta. Kun Laura jäi vähäksi aikaa ääneti, niin Leena käytti hyväkseen tilaisuutta ja lähti kiireellä pois. Mutta kun hän oli ovella menossa, kuuli hän Lauran äänen:
»Leena.»
Leena kääntyi ja sanoi:
»Laura kulta, Leenalla on jo kiire keittämään.»
Laura sanoi sulalla isänsä suulla:
»No, Leena on hyvä ja toimittaa sen asian, niin minä olen kiitollinen.»
»Minkä asian, kultaseni?»
»Sen pojan, sen elävän veljen sieltä Roomasta.»
Leena pyörähti ja meni kyökkiin, jossa ratkesi nauramaan, ettei tahtonut loppuakaan tulla.
Leena parka ei aavistanut, että siitä asiasta tuli hänelle vielä ankara asia.