Koira herkesi murisemasta.
»Missä Leena on?»
Joku nousi istumaan vuoteessa, katsoi kummasti, silmät suurina päässä, ja sanoi:
»Minä olen vain halpa palvelija, että minulle näin suuri kirkkaus tapahtuu.»
Laura tunsi nyt hänet Leenaksi ja alkoi toimittaa asiaansa. Leena ei ymmärtänyt. Laura selitti sitten asiansa alusta alkain ja laajasti. Mutta Leena puhui kummallisia ja vuoroin voivotteli, vuoroin itki.
Kyselyillä ja suurella miettimisellä ja sovittelemisella oli Laura lopuksi ymmärtävinään asian niin, että hänen itsensä on käännyttävä Rooman herran puoleen pyynnöllä. Ja hän jätti Leenan yksinään rukoilemaan kyökin lattialle ja kiirehti isäänsä herättämään.
Lehtori aluksi säikähti, mutta sitten rauhoittui kokonaan, kun oli huomaavinaan, että Laura kulki unissaan.
»Rakas isä», sanoi Laura ja hartaasti pyysi isää kirjoittamaan hänen puolestaan Rooman herralle, hyvälle Paavo Antikristukselle, että tämä käskisi kiltin tädin, joka asuu tässä kaupungissa pihan perällä, noutamaan Lauran veljen siitä suuresta kaupungista.
Kun Laura oli asiansa loppuun selittänyt, otti isä hänet syliinsä ja kantoi sänkyyn.
»Makaa nyt siinä levossa, enkelini.»