»Kirjoitatko, rakas isä?»
»Lähetän sähkösanoman, jos nukut rauhallisesti.»
Isän lupaukseen sai aina luottaa.
Laura painoi silmänsä umpeen. Hymy huulillaan hän vaipui pian rauhalliseen uneen.
NELJÄS LUKU.
Kirkkaana jouluaamuna heräsi Leena, mieliala tuskallisen raskaana. Heti silmänsä avattua oli hänellä kuin hirveä hätä, vaan ei tiennyt minkä vuoksi. Sitten selvisi hänelle, että hän oli nähnyt unta. Tavattoman pitkän unen:
Kyökki oli ollut täynnä taivaallista valoa. Keskellä kirkkautta oli seisonut pieni, kaunis enkeli, jonka kasvot olivat loistaneet niin, että Leenan silmiä oli huikaissut. Ja enkelin valkoinen puku oli välkkynyt kuin hopeinen kangas ja siivet hehkuneet kuin aamurusko. Ja se enkeli oli puhunut Lauran veljen kuolemasta suuressa kaupungissa, joka vuorella on. Ja sitten oli enkeli sanonut: »Katso, oo ihminen, oo ihminen, mitä tapahtuman pitää Roomassa, joka paavin antikristuksen alle heitetty on: että Laura on itkevä kuin Kirsti ja hänen unensa on oleva ikuinen kuin Kirstin uni, jos ei pelastaja tule, ettäs nauranut olet etkä polvias notkistanut.» Ja Leena oli itkenyt ja rukoillut polvillaan, että hän nauranut oli…
Sitä unta kesti muistella Leenan loppumattomasti.
»Merkillinen uni.»
Sitä merkillisempi Leenasta, kun hänestä tuntui, että hän on ennenkin nähnyt jotakin samallaista. Tuo varsinkin oli tuttua, että hän oli nauranut.