»Joulupukki on ehkä pitänyt pikku neitiämme vähän jännityksissä ja valvottanut monet pitkät illat, niin että tytti ottaa nyt tappionsa takaisin.» Ja lääkäri määräsi raittiit pyyhkeet ja sitten reippaasti ylös ja ulos ja illalla oikeaan aikaan nukkumaan. Silloin on Laura entisissä saranoissaan.
»Kuule, Laura», sanoi lääkäri Lauralle. »Huomenna on Tapani. Silloin ovat kaikki kiltit lapset ajelemassa. Aijotko sinä nukkua huomenna myöhäiseen? Mitä?»
»Nukun, jos näen kaunista unta», vastasi Laura.
»Vai niin? Sekö siinä oli? Vai unennäköjä me olimme ongella», sanoi lääkäri. »Mitä kaunista unta sinä olet nähnyt, saako setäkin kuulla?»
Ei saanut setä kuulla. Laura vain kääntyi katsomaan äitiään ja hymyili tuota hymyään: kirkkaita päiviä.
»Kas, kas vain sitä hymyä», huudahti lääkäri ja kääntyen lehtoriin hän jatkoi: »Lied ohne Worte.»
Lehtorin rouva punastui.
Lääkäri naurahti herttaisesti ja sanoi:
»Te, hyvät naiset, niin tytär kuin äitikin, puhelette liian näkyvästi: paljastatte salaisuutenne.» Ja hypistellen Lauran pyöreätä leukaa hän hymyillen jatkoi: »Setä jo tietää: Laura uneksi veikosta.»
»Veli tulee tänään!» sanoi Laura.