»Ei kertaakaan eikä milloinkaan!» kuului laki.
Pekan Homeros pyysi, ettei Pekka löisi häntä kuin kämmenellä poskelle yhden kerran ja vain vaaksan päästä.
Sen verran Pekka myöntyi. Mutta maratonjuoksijan haahmo oli koko päivän kuin puolikypsä puolukka: toinen puoli punainen, toinen valkoinen.
Niin järkähtämätön oli tuo pieni, mutta vanttera, muuten aina hyväntuulinen ja naureskeleva, mutta vihassa tuimakatseinen ja lyömään nopsa- ja ropsakätinen Pekka.
Itse hän ei myöskään koskaan käyttänyt toisille haukkumanimiä eikä arkaan kohtaan koskettelua, ei vihamiehilleenkään — paitse yhden ainoan kerran sankaritoverilleen ja kaimalleen, ja omaksi niinkuin kaikkien muittenkin ihmeeksi hyvin huonolla menestyksellä.
Sakki oli silloin ongella Pitkänsillan, muutaman kauas mereen pistävän aallonmurtajan päässä. Se oli eräillä tuulilla erinomainen onkipaikka, josta sai paljon ja suuria ahvenia. Mutta senpä vuoksi siitä oli usein tapeltavakin. Niinpä nytkin tämän sakin oli pitänyt apaja valloittaa myllytullilaisilta ja sitten torjua suurempilukuisten kuusiluotolaisten ryntäys. Lujasti ja hurjasti oli sakki saanut taistella, mutta sen vaivat ja urhoollisuuden palkitsikin kalajumala harvinaisen runsaalla saaliilla.
Mikä lienee ollut vikana, ettei Ahti suosinut kuitenkaan Paljas-Pekkaa. Kun muut nyhtivät sillalle ahvenenkörrejä minkä ehtivät, niin hän sai vain silloin tällöin erehdyksen kaupalla kaikkein tyhmimpiä ahvenia, niinkuin Mylly-Pekka lasketteli leikillisesti. Onneton Pekka koetti siirtyä paikasta toiseen, anastaen sijan aina siltä, joka enin sai. Tätä menettelyä vastaan alettiin napista. Mutta Pekka selitti, että hänellä on oikeus valita, minkä paikan vain tahtoo:
»Katsokaa!»
Hän näytti housujaan, joitten toinen lahe oli halki takaa haaroja myöten. Se oli merkki, että hän oli ollut taistelussa mukana.
Toiset olivat ääneti. Sehän täytyi myöntää, että Paljas-Pekka oli tapellut kuin poika. Ja niin alistuivat siihen, että kun vain Paljas-Pekka viittasi jotakin poikaa siirtymään pois, että hän pääsee tilalle, niin seurasi toinen viittausta kuin nöyrin alamainen.