Sitten sai Mylly-Pekka oikein suuren ahvenen, ahventen ahvenen, niinkuin hän sanoi. Hän nosti pian toisen melkein yhtä suuren. Silloin Paljas-Pekka nousi, meni Mylly-Pekan luo ja viittasi häntä siirtymään.
»Ongi sinä, kaima, eläkä herrastele tyhjää», sanoi Mylly-Pekka leikin viistoon eikä ollut tietävinään Pekan vaatimuksesta.
»Minä tulen siihen onkimaan», sanoi Paljas-Pekka.
»Sinä kuljeksit ja turmelet kaikkien kalaonnen. Vetehinen ei huoli sinun huonoista onkimadoistasi. Mistä lienevät pahanhajuisesta tunkiosta», saneli Mylly-Pekka hänelle ominaisella leikkisällä äänensävyllä ja pitkäveteisyydellä.
»Se on minun asiani», sanoi Paljas-Pekka ja komensi: »Siirry, että minä pääsen siihen.»
»Mihin siihen?»
»Siltä kohtaa onkimaan, toljake, etkö ymmärrä?»
»Ei tähän mahdu, kaima kulta, kun tässä on jo mylly ja Pekka», vastasi
Mylly-Pekka ja taas nosti ahvenen.
»Senpä vuoksi mene sinä siitä pois», sanoi Paljas-Pekka jo kiihkeänä.
»Elähän vielä, kyllä sinäkin sentään sovit tähän: tule minun syliini istumaan», jurotteli Mylly-Pekka päästellen ahventa ongesta.