Toiset pojat nauramaan.
Paljas-Pekka huomautti pojille, että Mylly-Pekka ei ollut tappelemassa, ei myllytullilaisia eikä kuusiluotolaisiakaan vastaan, vaan oli tullut vasta paljon myöhemmin.
»Kun olit täällä ennemmin, niin olisit valinnut tämän paikan ja onkinut kaikki suuret ahvenet, ettei minulle olisi jäänyt tätäkään», sanoi tämä tarkottaen suurta ahventa, jonka taas nosti.
Paljas-Pekka huomasi, ettei hän millään saa kaimaansa lähtemään paikoiltaan, kun tämä väisti kaikki tuolla leikillään, jolle toiset nauroivat hyväksyvästi. Tappeluun saakka taas ei ollut aihetta eikä se vähällä olisi tullut mieleenkään, kun hän ei ollut koskaan Mylly-Pekan kanssa tapellut, niin että se oli aivan outo asia hänelle. Hän ei olisi enää välittänyt Mylly-Pekan paikalle pääsemisestä, vaan harmitti se, että hän jäisi alakynteen tässä yrityksessään ja niin nolosti alakynteen, sillä toiset naureskelivat jo hänen siinä toimetonna seistessä, kun Mylly-Pekka saatuaan ongesta irrotetuksi viimeisen ahvenen viskasi taas onkensa veteen.
Paljas-Pekka poistui ja astui onkimiesten riviä toiseen päähän, ja silloin kuului nauruntyrskettä. Mutta Paljas-Pekka ajatteli: antaa niiden nauraa, nauravat vielä Mylly-Pekallekin. Ja istuttuaan sinne kauas rivin toiseen päähän hän viskattuaan ongen veteen huusi:
»Mylly-Pekka, hoi!»
Siihen vastasi Mylly-Pekka:
»Hoi, kaima! Joko kala keppiäsi syö?»
»Ei, vaan mylly palaa!» oli Pekan vastaus.
Sellainen naurun purskahdus kuului pitkin riviä, että se oli kuin räjähdyslaukaus. Ja pojat kurottausivat katsomaan, minkä näköisenä Mylly-Pekka lähtee pois.