»Ethän sinä, pyhä veli, itsekään osaa lukea engelskaa!»
Santeri kotia tultuaan manaili itsekseen ja viskasi koko lukupuikkovarastonsa uuniin. Hän ei olisi enää välittänyt mistään muusta, kunhan vain pojat eivät olisi nauraneet hänelle.
Mitä varten olikin mennyt kysymään tuosta engelskasta, kun hän itse ei kuitenkaan osaa engelskaa. Piti tuhmuus tavata! Nyt ne nauravat ja ivaavat, missä vain näkevät, niinkuin olivat äsken nauraneet hänen joukosta lähtiessään ja huutaneet:
»Santeri menee lukemaan engelskaa!»
Santeri itki. Mutta sitten hän yhtäkkiä löi kämmentä polveensa. Hän oli keksinyt!
Aukustin isähän osaa engelskaa. Viimeiset viisi vuotta kertoi puhuneensa vain engelskaa, niin että nyt kotonaankin pakkaa tulemaan englantilaisia sanoja. Leikkisä ja ystävällinen mies. Kyllä Stark rupeaa häntä opettamaan. Ja sitten hän näyttää pojille, ketä he pistäneet ovat!
Seuraavana päivänä Santeri meni Starkille. Pitkäpartainen ja roteva mies oli näyttämässä Aukustille suuren suurta kirjaa, komeaa kuvakirjaa.
»Onko se englantilainen kirja?» kysyi Santeri kiihkoisasti, mutta pysytellen ulompana.
»Jees, mai boi», vastasi partamies.
Santeri kurkotti kaulaansa nähdäkseen. Sen verran näki kuvaa, että tunsi sen raamatun kuvaksi.