»Tolo Mikko on nyökyttänyt päätään hänelle ja nauranut.»
Mutta siitä äiti ei ymmärtänyt mitään.
»Minusta on tullut huono ihminen, kun Mikko on paha mies», koetti Elsa selittää.
»Tyynny, tyynny, kultaseni ja selitä, että ymmärrän.»
Pitkään viipyi, ennen kuin Elsa sai ymmärrettävästi selitetyksi.
»Hyvänen aika, kun sinä olet lapsellinen. Ethän sinä siitä ole tullut huonoksi ihmiseksi, että Mikko sinua tervehtii. Huono ihminen on se joka…»
Äiti ei tiennytkään miten hän selittäisi. Häntä kauhistutti koko ajatus.
»Jumala varjele», lausui hän tietämättään oikeastaan mitä ajatteli, vaan aivan kuin pelon tunne syöksyi mieleen ja häneltä purkautui itku. Syliinsä tempasi Elsan kuin ryöstäjän käsistä. He itkivät sitten molemmat syleillen sydämellisesti toisiaan.
Mutta kun Viion leski lakkasi itkemästä, oli mielensä raikas. Niin oli kuin kyyneleet olisivat huuhtoneet sen puhtaaksi kaikista synkistä ajatuksista, joita sinne työntyi ja niin monenlaisia, ettei hän kerennyt niistä selvääkään saada, vaan jotka yhteisesti ahdistivat raskaasti kuin painajainen. Ei hän ymmärtänyt, minkä tähden hän oli oikeastaan itkenyt, eikä sitä ruvennut pitemmältä ajattelemaankaan. Tuntui niin hyvälle ja viehkeälle ja mielessä pyöri jotakin: kyllä Jumala varjelee Elsan. Tuntui kuin joku muu olisi sen hänelle vakuuttanut.
»Ei Tolonen ole mikään paha mies. Päinvastoin hän on hyvä», rupesi hän selittämään Elsalle.