»En minä tiedä.»
Rouva leikkasi pienen palan ja antoi kaksi penniä.
Elsa lähti hyvillään. Rouva oli muutenkin ollut hyvä ja vielä ostanut vähäsen. Hän alkoi taas toivoa uudestaan.
Muutamassa talossa istui paljon rouvia ulkona puutarhassa, toiset ompelivat ja toiset kutoivat sukkia. Elsa meni sinne. Siellä oli Montinin rouvakin.
»Ostetaanko nauhaa?» kysyi hän ujostellen ja syvään ensin niiattuaan.
»Nauhaa. Jaha. Kaunista nauhaahan sinulla onkin. Kenen sinä olet tyttö?»
»Tämähän on Viion tyttö», sanoi Montinin rouva.
»Vai niin. Minä muistelinkin, että kenen näköinen tämä on. Minä tunnen
Viioskan. Missä äiti on?»
»Kotona.»
»Mitä se tekee?» kysyi Montinin rouva.