Hyvillä mielin sen Elsa veikin, vaan mieli oli kuitenkin surullinen, sillä eihän nytkään voinut saada riisiryynipuuroa, kun piti odottaa ja jos joku tuli perimään.
Mutta äiti käskikin rahan viedä kokonaan Marin äidille.
»Marin äiti on köyhempi kuin minä ja kivuloinen ihminen. Ja kun sen Mari löysikin, niin sen Jumala Marin äidille on tarkoittanut», sanoi äiti. »Meillä on mitä tarvitsemme, sillä minä olen terve ja kykenen työhön.»
Äiti oli niin iloinen, ettei Elsa ollut koskaan nähnyt häntä niin iloisena.
Jäntin emäntä oli maksanut enemmän kuin Viion leski osasi toivoakaan.
»Noin hyvästä kankaasta kannattaa maksaa», oli Jäntin emäntä sanonut ja luvannut työtä niin paljon kuin Viion leski ehti tehdä.
»Nyt minä voin ansaita niin paljon, että saat kulkea vielä koulussa tämän vuoden», sanoi äiti hyväillen Elsaa.
Hyvähän sekin oli Elsan mielestä, vaan se, mitä hän niin kiihkeästi oli toivonut, jäi saavuttamatta, ja se mieltä alensi.
Melkein itkien sanoi hän äidille siitä, kun ei saanutkaan rahaa, että olisi riisiryynipuuroa saatu ja että hänellä oli ikävä isää.
»No minne sinä nauhasi panit?»