Isä ymmärsi yhtä hyvin kuin äitikin lasten mielen ja katsoi kysyvästi vaimoansa silmiin.
»Anna, isä raukoille.»
Vimpari avasi arkun, josta otti puolipaksun leivän puolikkaan. Eilen oli Ojanniemen Sanna tuonut leivän ja vähän keittoa sairaalle. Keiton oli äiti syönyt antaen kuitenkin kullekin lusikallisen maistiksi, leivästä oli puoli jaettu lapsille. Vimpari ei ollut itse jumalanjyvää suuhunsa pannut eilispäivänä.
»Taita itsellesi nyt siitä ja jaa loput lapsille.»
Vimpari taittoi palan ja sanoi:
»Tämä säästetään äidille ja lapset saavat tämän. Säästetäänkö tämä äidille?»
»Säästetään», kuiskasivat lapset, jotka olivat kerääntyneet isän eteen ja kirkkain silmin ja hymyssä suin katselivat niska kenossa isäänsä silmiin.
Äiti väitti, ettei hän tarvitse, ja kehotti miestään ottamaan palan itselleen.
»Sinä raukka et ole moneen päivään saanut muuta kuin tyhjää piippuasi imeä.»
Vimpari jakoi lapsille leivän puolikkaasta ja äidille aiotusta palasta nipisti itselleen pariksi suupalaksi ja lopun pani arkkuun takaisin.