Mutta Vimpari huomasi itse, heräsi kuin makeasta unesta kamalaan todellisuuteen, aivan samoin kuin useastikin uneksiessaan seisovansa jossakin konttorissa ja saavansa hopeoita kourallisen ja siihen heräsi, ettei ole hänellä työtäkään eikä leipää hituakaan perheelle.
Pää painui taas alemmaksi, jäykkä, eloton katse silmissä tuijotti hän kuollutta sittipörröä, joka selällään keuvotti lattialla kynnyksen alla.
»Eihän sitä tiedä, mitä neuvoja Jumala meidän hyväksemme pitää. On kai hänellä meidänkin varalle hyvyyttä», sanoi vaimo nähdessään miehensä vaipuvan synkkänä mietteisiinsä. »Eipä tiedä, jos kohtaisi joku onni meitä, niinkuin Amruakin.»
»Eipä kyllä tiedä», sanoi Vimpari kohoten suoraan istualleen ja kartanolle katseltuaan jonkun aikaa sanoi: »Eipä ole se Aappo käynyt meitä katsomassa.»
»Ei ole käynyt. Somaa on kun se ei ole kertaakaan sen jälkeen käynyt kuin silloin uusissa vaatteissaan. Luulisipa sen käyvän nyt, kun tietäisi että on uusi veikko hänellä, tulisi sitä katsomaan. Aappohan aina oli mielissään, kun sai veikon tai sisaren. Mutta se ei tiedä.»
»Mistäpä se sen tietää. Mutta mikä se lienee ollut siinä, kun se piika silpasi avaimen kyökin oven suulta juuri kun minä sinne yritin. Portilla tulin ja näin nurkan takaa käden, joka avainta tavoitteli ja sen pois riuhtaisi.»
»Olisiko pelännyt sinua joksikin juopoksi?»
»Rouva katsoa muristeli ikkunasta varjostimen takaa, kun minä siinä kartanolla töllistelin.»
»Se ei ole sinua tuntenut, vaan luullut joksikin rötkäleeksi, ne ovat niin pelkureita herrasväki.»
Niin siinä tuumittiin, vaan lapsijoukossa oli alkanut levoton liike heti kun kuulivat Aaposta mainittavan. Sen olivat vanhemmat jo monta kertaa kokeneet, ettei Aaposta siedä heidän kuullen puhua, sillä silloin alkaa itku ja mangunta. Vaan eivät aina muistaneet varoa. Ja nytkin pidätti suurempaa ääntä puhkeamasta lasten tottumus sunnuntaipäivän hiljaisuutteen. Muuan pienempiä vetäytyi kuitenkin äidin luo ja käärien kätensä äidin kaulaan ja tukkien päätään äidin pään alle rupesi nyyhkimään koettaen raukka pidättää itkuaan. Toisilla leuka värisi ja silmät kosteina katselivat vuoroin isää, vuoroin äitiä pyytävin katsein.