»Puupponen.»
»Ei Puupponenkaan.»
»En minä sitten tiedä.»
»Sepä nyt somaa, kun en muista … minäpä pistäyn isältä kysymässä.»
»Samahan se nyt on, kuka se on», yritti Viion leski sanoa, vaan emäntä jo kerkesi mennä.
Hyvänen aika, ajatteli Viion leski, mitenkähän ne nyt tulevat toimeen, kun on pitänyt lehmänsä menettää, josta heillä oli paraiten tuloja: särvintä itselleen ja liian maidon saivat rahaksi, jolla leipää ja muuta taas saivat. Kyllähän se emäntä raiska koettaa sillä lakinteolla ansaita, vaan eihän niillä tunnu voittoja saavan, kun on paljon tekijöitä, nuorempia, jotka ovat vikkelöitä ja koneilla ompelevat, niin kannattaa heidän helpolla myydä. Yökaudet istuu usein raukka työnsä ääressä, ihan on ihme miten hän jaksaakin, ettei uuvukkaan…
»Rahikainen», viskasi Nikkilän emäntä teurastajan nimen jo ovenraosta ja itse sisään päästyään jatkoi:
»Eikö se nyt ole hullua etten minä muista sitä, niin tuttu mies, joka on.»
»Vai Rahikainen, en minä tunne.»
»Joo se on hyvin tuttu meille. Niin kuulkaapas, kun minä menen sille kauppaamaan lehmää—tiesin minä, ettei se teuraseläimeksi ota poikivaa lehmää, vaan että navetalle jos ottaisi, ja kun on muille osannut mennä tarjottelemaan—niin sanoo … se … se teurastaja … olipa sen nimi mikä tahansa … sanoo, että hänen nyt ei sovi ostaa. Mitä nyt? kerkesin minä ajatella ja hyvin jo tuntui mahdottomalta kaikki. Niin on siinä Pirilän Fiina, Montinin piika, ja se sanoi heti, että heidän herrasväki ostaisi poikivan lehmän.»