Käsiä oli kymmenittäin ojennettuna ylös ja pyytäviä, rukoilevia sanoja lausuttiin seisoessa kylki kyljessä kiinni makasiinin edessä, jonka yliseltä hyvyyttä jakavan talon renki pudotteli lihapaloja tai leipiä. Ja aina kun pala putosi, syöksyi joukko sitä tapailemaan, survien ja tyrkäten toisiaan, sadatellen ja haukkuen sitten sitä, joka pudotetun palan onnistui saamaan! Hän muka ei ollut tositarpeessa niinkuin muut, oli koko kesän ollut tienistissä, sai köyhäinhoidolta apua tai jotakin muuta syytä oli. Ja syytä oli joukolla vuorostaan itsekutakin kohtaan, niin että jos joukon mielen mukaan olisi jaellut, niin ei olisi tarvinnut kenellekään antaa.
Kovempi tungos oli huoneen edustalla, josta jaettiin keittoa. Jokainen koetti etukynteen pyrkiä ja astiansa ojentaa täytettäväksi. Panettelua oli kaikkia kohtaan, väittelyä ja riitaa.
Vaan asuinrakennuksen kamarin ikkunassa istui tavallisesti rouva katselemassa, ja jos ei millään muotoa joutanut koko aikaa istumaan, niin ainakin kävi toimituksen alussa ja sitten tuon tuostakin silmäilemässä ja kuvaili mielessään niitä ilontunteita, joita noissa tuolla ulkona mahtoi syntyä ja olla, ja niitä Jumalan siunauksia, joita he varmaan toivottivat antajalle. Sattui aina näkymään joku tuommoinen, joka toista tyrkkäsi syrjään ja itse annin anasti. Silloin syntyi katsojassa viha, joka pani ajattelemaan, että tuo on peto, jolle ei tarvitsisi antaa ollenkaan, ei kenenkään, koska se semmoinen on, että toisilta vei. Ja kun semmoinen saaliinsa kanssa kulki pois kartanolta, niin puhkesi tuota katsellessa rouvalta karkea kurkkuääni, joka oli manaava:
Uuhh!
Ja jokaista menevää ja saanutta arvosteli silmä, olisiko tuon tarvinnut saada.
Oli muutamia miehiäkin. Miesten ei olisi tarvinnut saada … ja kun kehtaavatkin tulla apua hakemaan, muutamat oikein suuria ja vankkoja miehiä…
Näin Karénin rouvakin juuri ajtteli, kun kartanolle tuli oikein suuri mies, Vimpari, ja astui kartanon alakyökin luo, jossa joukolle jaettiin hernekeittoa. Tyhjä pussi oli hänellä lutistuksissaan kainalossa. Rouva vetäytyi pois ikkunasta ja katseli etempää, kun Vimpari hetken katseltuaan kääntyi takaisin ja meni pois töllistellen kartanon yli kulkiessaan ikkunoihin.
Näytti oikein iljettävältä mieheltä tuo Vimpari, aivan kuin mikähän rötkäle. Leveä oli otsa ja poskipäät pongottivat korkealla, kasvot olivat harmajat ja karkea parran sänki leukapielessä ja huulessa. Silmät olivat pienet, katse hidas, vaan etsivä. Tuntui rouvasta kuin olisi Vimpari katsellut, mitä ikkunasta hän yöllä parhaiten pääsisi. Huonossa puvussa hän oli, joka lisäsi kaameutta hänen muodolleen. Nuttu oli aivan kuin paikoista tehty, tummansinisistä, mustista ja harmaista, ja muutamat paikanliepeet irti lepattivat. Housut olivat ehyet, vaan näytti hyvin pahalta, kun lahkeet olivat vedetyt kureelle sukanvarsien alle, jotta kintut näyttivät hyvin ohuilta, kun vielä jaloissa oli suuret töppöset. Päässä oli liasta kiiltävä kesälakki, jonka alta riippui pitkä tukka niskaan ja poskille korvat peittäen. Hartiat olivat kumarat ja käynti notkahtelevaa.
Rouvasta tuntui oikein hyvältä, kun Vimpari meni.
Hyi, kun muutamat ihmiset ovat pahan näköisiä. Pelottaa kaukaa nähdessäänkin niin, että vapisuttaa. Jos tuommoinen tulisi huoneeseen … tai yöllä murtautuisi sisään. Aivanhan kuolisi kauhusta. Miksi häntä pelottikin, että Vimpari joskus tulee. Hyi, oikein värisytti. Minkähän tähden piti olla tuommoisia ihmisiä. Poliisien pitäisi hyvin tarkasti vartioida tuommoisia, sillä ne milloin tahansa voivat ahdistaa rauhallisia ihmisiä.