Soma se oli, että Abe oli tuollaisen miehen lapsi, ei olisi uskonut … niin siivo ja kiltti, niin erittäin siivo.
Rouva istuessaan taas ikkunaan huusi Abea luokseen.
Abe oli niin sievä. Pienet hänenkin silmänsä olivat, vaan niin sävyisät. Kasvoissa oli jotakin karkeata vielä, aivan kuin ei olisi ahva vielä lähtenyt, vaan niska oli valkoinen kuin lumi ja kaunis, niin kaunis niska, että rouva ei malttanut olla suutelematta sitä. Käsissä oli muutamia syyliä, vaan hipiä oli hieno ja valkoinen. Ja vaikka näkyi Abessa vielä yhtä ja toista merkkiä entisyydestä, oli hänessä kuitenkin niin paljon jo sievistynyttä näössä ja käytöksessä, että saattoi olla varsin tyytyväinen ja varsin hyvillään.
»Mitä, täti?» kysyi hän uudelleen ja heittäytyi tätiä vasten nojaamaan laskien toisen käden kaulaan ja toisella nyplien tädin röijynnappia.
»Minä vain kutsuin sinua katsomaan, kun jaetaan apua köyhille», sanoi täti hymyillen, käärien kätensä Aben vartalon ympäri ja vetäen häntä yhä lähemmäksi itseään. Ja he molemmat katselivat sinne ulos.
Siellä oli muutamia poikia, jotka olivat entisiä tuttuja Aapolle, kannut kädessä seisoivat odotellen ja vähän väliä pyrkien tunkeutumaan jostakin raosta joukon keskelle.
Viime jouluna oli hänkin avuilla. Vaikea oli pienten poikain saada, tiesi hän. Muutamat eivät saaneet mitään, kun eivät päässeet lähelle. Vaan hän sai. Hän muisteli saaliitaan. Kahdestikin kävi hän Pahlmanilta herneitä ja monen tytön astialla nouti hän Ursinilta puuroa. Akat aina häntä pukkivat ja töykkivät ja miehet noituivat ja sanoivat, että tuo poika on jo saanut monesti, mitä sitä muille jää, kun yksille annetaan. Hän vain otti…
Hän hymyili itsekseen, kun muisti miten hän tunkeutui. Ja oli melkein kuin hän nyt olisi tunkeillut tuolla noille pojille hakemassa. Kyyryssä, aivan kyyryssä pujottausi hiljalleen toisten jalkain juuritse ja sitten vasta, kun etunenään pääsi, nousi pystöön ja ojensi astiansa… Leipiä kun jaettiin ja lihoja, niin silloin meni hän seinän vierelle seisomaan väkijoukkoon päin, ja sitten kun pudotettiin, niin ei tarvinnut kuin kyykistyä ja ottaa, sillä aikaa kun lähellä olevat siinä tyrkkivät ja töykkivät toisiaan ja sotkeutuivat toisiinsa.
Ja missä jaettiin alalattialta kädestä käteen ojentamalla, niin ojensi rengille kätensä ja sanoi: vassakuu, johon lisäsi vähän rumaa, että renkiä nauratti, niin se tuippasi heti ja sanoi: tuossa on, kun olet niin viisas.
Teki mieli mennä noille pojille nyt hankkimaan hernettä heidän kannuihinsa. Vaan kun täti oli kieltänyt häntä olemasta vähääkään kerjäläispoikain ja muitten katupoikain kanssa, niin ei edes koettanutkaan pyytää lupaa.