Ne olivat semmoisia alhaisessa kansassa…
»Viion Elsa», muisteli hän ääneen.
»Niin», vastasi Abe, luullen että täti häneltä kysyi.
»Täti, saanko minä mennä noille tytöille noutamaan hernettä?» kysyi hän innoissaan ja oli jo ajatellut miten hän tunkeutuisi väkijoukon jaloissa ja toisi vuoroon kullekin tytölle ja miten tytöt hyvillään nauraisivat hänelle, kun hän toisi, ja miten nuo muut ihmiset haukkuisivat ja töykkisivät häntä.
Vaan täti muisteli Viion Elsaa ja saikin mieleensä jotakin, josta ei kuitenkaan sen selvempää saanut kuin pimeässä käteen saadusta oudosta esineestä, jota tunnustelee ja tunnustelee.
»Onko sillä isää?»
»Ei, sen isä on Leverissä kuollut.»
»Leverissä?»
»Niin.»
»Liverbuul se on, rakas Abe.—Se on siis merimiehen lesken tytär?»