»Niin, Viion lesken.»
»Ai Viion, nythän minä muistan, joka kutoo kangasta?»
»Niin, Elsan äiti se kutoo.»
»Joo, joo», jo nyt rouva muisti. »Joo, joo», vakuutti hän vielä. Ja nyt hän muisti Elsan, joka oli käynyt nauhaa kaupalla, että saisi riisiryynipuuroa keittää. Hän muisti nyt sen tapauksen tarkkaan, sillä siitä oli ollut puhetta rouvasväen seurassa. Tämä tapaushan hyvin kuvasi, miten useat ovat ylellisyyteen taipuvaisia, vaikka ei ole varojakaan, ja miten sillä tavalla opettavat lapsiaankin… Ylellinen se näytti Viion leski olevankin, kun noin puki tyttöään. Ja sitten vielä panee hänet jouluavuille.
Rouvaa harmitti melkein ja harmittikin kun sai muistiinsa, että Viion leskeä joku oli maininnut hyväksi, jumaliseksi ihmiseksi. Kaikkea! Teeskentelijä varmaan oli koko ihminen…
Mitä lienevät nuo muutkin lapset…?
»Onko sillä isää tuolla—mikä se olikaan tuo kaunis tyttö?»
»Ojanniemen Mari.»
»Niin, onko sillä isää?»
»Ei.»