»Huonohan se oli piippu ja olisi uunissakin ollut korjattavaa, vaan ei niitten olisi tarvinnut noin repiä ja raastaa», arveli emäntä. »No mitäpä siitä, se korjataan, sillähän siitä päästään», sanoi hän niin kuin se olisi helpostikin tehty.
Hän ymmärsi mitä oli tehtävä. Maito piti myödä tarkempaan, niin että ukollekaan ei jäänyt kuin iltasella pieni märkä, siksi että sai suunsa maidolle maistumaan. Yötään täytyi emännän lyhentää entistä enemmän ja ruokaansa vähentää. Mutta sitä varmemmin hän aina sanoikin:
»Noo, tästä nikarasta kun minä pääsenkin!»
Ja nyt hän siitä oli päässytkin. Uuni oli eheä ja uusi, piippu törrötti katolla, mutta uusi nikarakin oli taas. Hänellä oli velkakirja, jossa maksettavaa oli kahden hengen viiniraha à 12 penniä hengeltä = 24 penniä; 1 miehenpuoli à 2 markkaa, 1 vaimonpuoli à 1 markka; kuitin lunastus 4 penniä. Summa 3 markkaa 28 penniä. Tämä velka oli jo julistettu maksettavaksi, tänään juuri rumputettu rästinkanto tapahtuvaksi huomenna edellä puolisten.
»Käy köyhäinhoidolle sanomassa, että ottakoot nahkan ja tavaran», sanoi
Nikkilä emännälleen ynseästi.
»Elä ole isä milläsikään, kyllä me vielä elämme. Ei vielä ole hätää, ei ole hätää. On aikoja pahempiakin eletty», lohdutteli vain emäntä.
Mutta hän oli itsekin juuri ajatellut, ettei koskaan ole näin ahtaalle ottanut, tullut noin puute puutteen selkään, ettei kerennyt henkeä vetäistä niitten välissä. Kesästä oli vain loppu jäljellä ja ansiot olivat menneet kuin pyyhkien, ei pennin pääkälettä säästössä, ei varastossa huomisen päivän tarpeita. Lehmä oli ehtynyt ja ehtyi yhä enemmän laitumien huonotessa. Ylimaalaisten kulku oli vähentynyt, jotta lakinmenekki oli huono. Tulot huononivat sen mukaan kun talvi lähestyi. Alkoi jo tunkeutua hänelle se ajatus mieleen, että ei pääse nyt mihinkään, vaan köyhäinhoito heidät perii piammiten. Ja se häntä kammoksutti yhtä paljon kuin jos olisi nähnyt pimeässä huoneessa kummituksen loukossa naljottavan ja kiinni tapailevan.
»Ei meillä ole hätää. Tämä kun saadaan maksetuksi, niin ei olekaan menoja sitten. Ja kesää on vielä jäljellä ja minulla on valmiita lakkeja, joista lähtee rahaa, kun ne myödyksi saan. Ja jos saadaan vielä lehmä jonkun ketoon, hyvälle ruualle, niin pois edestä köyhyys. Onhan ennenkin toimeen tultu. Tästä nikarasta kun vain päästään, niin ei ole mitään hätää», selitti emäntä toimessaan ja vakuutellen muka Nikkilää.
Nikkilä huokasi syvään ja kääntyi sängyssään seinään päin maata.
»Kun tulisi kuolema», lausui hän pitkäveteisesti.