Sitähän emäntäkin oli ajatellut. Vaan kun Nikkilä itse lausui tuon toivomuksen, koski se emännän sydämeen kuin puukolla vihlaisten. Kyyneleet tuppasivat yhtäkkiä silmiin ja mielen täytti kummallinen kaipauksen tunne, aivan kuin Nikkilä olisi jo ollut ruumiina tuossa. Entinen elämä, heidän onnensa aika rupesi kulkemaan hänen muistoissaan, vieri ohi suloisena, hohtavana. Tuo kuihtunut mies tuossa sängyssä tuntui rakkaalta, niin rakkaalta, että hän tahtoi sen kanssa vielä kauan elää.
»Kunhan minä tästä nikarasta pääsen», lausui hän itsekseen niin lujalla äänellä ja sillä äänellä, että kun hän siitä nyt pääsee, niin pääseekin iäksi kaikista nikarista. Niin hän todella taas uskoikin ja uskonsa tueksi tapaili mitä suinkin sai. Hän teki niin kuin suolla kulkija, joka katselee varakseen mätäskohtia ja paremman puutteessa astuu hyvässä luulossa pienelle heinätupsullekin.
»Onhan niitä huonompiakin eläjiä kuin me. Elääpähän Viion leskikin, omin varoinsa on toimeen tullut, elättänyt itsensä ja tyttärensä, eikä suinkaan ole muuta kuin mitä kynsistään saa kankaan kutomisella. Meillä tässä on talot ja lehmät», supisi hän itsekseen.
Ja emännästä tuntui näin ajatellessaan, että heillä ei ole mitään hätää, kun vain sai nuo verot maksetuiksi. Ehkäpä hän saa jostakin lainaan siihen asti, kun saa Viion leskeltä hyyryrahan. Ja hän päätti lähteä Latulta kysymään.
Sieltä he olivat ennenkin usein saaneet, viimeksi uuninkorjuun aikana. Ne olivat hyväsydämisiä ihmisiä. Eikähän muissakaan naapureissa ollut moitetta, kyllä ne avuliaita olivat, vaan köyhempiä vähän, etteivät paljon koskaan kyenneet rahalla avuksi ja varsinkaan nyt, sen tiesi arvaamallakin, kun oli heillä veronmaksu itselläänkin.
Mutta Latullakaan ei aina ollut. Ei sattunut tälläkään kertaa.
»Jauhon osto oli meillä eilen ja siihen meni tarkalleen rahat, ettei ole pennin pölyä. Eihän noita olisi meillä nyt henkeä ahdistavia tarpeitakaan, että siihen nähden olisi joutunut, jos olisi ollut», sanoi Latun emäntä.
»Ei olisi meillä ollut hädän pipanaa, jos ei sitä uunin korjausta olisi ollut», arveli Nikkilän emäntä, hänkin puolestaan.
»Niinhän se on. Niitä tulee arvaamattomia menoja ja arvatuissakin olisi kypikyllin, sillä meidän pienten eläjäin toimeentulo on kuin kerjäläisen nuttu: reikä rikkeimän vieressä.»
»Paljon reikiä ja vähän vaatetta, ettei tiedä minkä reijän ensin paikkaa», lisäsi Nikkilän emäntä ja nauraa kikatti vertaukselleen.