»Ohhohhoh! Sepä on ollut hävitystä. Kylläpä tekivät pojat pahasti.»
»Niin», ja Liisa kertoi sitten asian menon kaikki järjestään, miten hän noituikin kotona.
»Kylläpä olet ollut pahanaikainen. Jos on ollut syytä muissakin, niin on ollut sinussakin. Ai, ai Liisa, kun olet tehnyt pahasti. Ajatteleppas äiti raukkaasi, miten se on pahoillaan ja murehtii, ja isäsikin, jolle äitisi varmaankin on kertonut. Eikös äitisi itkenyt?»
»Itki.»
»Niin no. Voi Liisa kulta, kun olet ollut paha.»
Liisa vakavana istui tuolin nurkalla alla päin ja kostein silmin alta kulmain katseli vuoroon Teppoa vuoroon emäntää ja Iikkaakin, joka niin tyytyväisenä söi siellä pöydän takana isänsä ja äitinsä keskellä.
»Etkös ole tehnyt pahasti?» kysyi Teppo jonkun ajan annettuaan Liisalle mietintöaikaa.
»Olen minä kyllä.»
»No, mene sitten ja pyydä kauniisti anteeksi.»
Liisa lähti heti ja kiireellä aivan kuin olisi hänelle pistetty jotakin käteen ja sanottu: tuossa on, vie tuo joutuin kotia eläkä suinkaan pudota.