Vaan se putosi kuitenkin. Kun hän tuli sisään, jossa isä ja äiti istuivat syömässä, niin isä ilvehtien kysyi:
»Missäs se meidän mamselli on ollut?»
»Lennossa», vastasi Liisa ja istuutui syömään hilpeällä mielellä.
Niinhän se aina kävi, että kun hän Tepolta lähti katuvaisella mielellä ja täydessä aikeessa pyytää anteeksi pahuutensa, jäi se tekemättä äidin ankaruuden takia tai isän leikkiin unehtui.
Mutta koskaan ei jäänyt pyytämättä Jumalalta anteeksi maata pannessaan. Niinpä hän nytkin teki ja kääri sitten hellästi kätensä äidin kaulaan ja nukkui.
4
Nousevan auringon punertava valo levisi vasta rakennusten katoille kun Viion leski jo työlleen kyhäysi. Hän nousi nyt tavallistaan varemmin saadakseen hyvissä ajoin päätökseen loppuvan kankaansa ja päästäkseen sitten vielä tämän päivän nimelle uutta kehimään.
Mielensä tyydykkeeksi ja voimaisa virkeydeksi silmäsi hän kangaspuihin istuessaan, mitä vielä oli tekemättä ja mitä jo tehtyä. Hienoina suikaleina enää vannehtivat loimet pölkkyä, jonka hamppuvaate paistoi kuin kerjäläisen iho repaleisten vaatteiden alta. Tuskin oli siinä puolikymmentä kyynärää enää. Mutta lukkari oli kiertynyt paksuun vaatekääryyn, vähän vailla sataviisikymmentä kyynärää kaunista nelivartista oli siinä.
Siinä oli ankaran työn ja monien vaivain tulos. Mutta kestetyt vaivat eivät enää tuntuneet, näkyi yksistään niitten hedelmä. Uutta kangasta ajatellessaan, minkä vaivain takana se on, tuntui kuitenkin kuin tuo sataviisikymmenkyynäräinen vaatepakka olisi ihmeen luoma. Sentähden antautui hän sydämen halulla kiittämään Jumalaa, joka oli häntä auttanut huojentaen hänen työtään. Ja samalla hartaudella rukoili hän, että Jumala antaisi hänelle terveyttä ja voimia yhäkin niinkuin tähänkin asti. Ja ajatuksissaan siinä kääntyi hän tietämättään katsomaan nukkuvaa lastaan.
Tuossa se raukka lepäsi, nukkui rauhallisesti, hohtavin kasvoin, kädet posken alla, puhtaana ja viattomana ja kauniina kuin enkeli.