Kadulla kulki lehmiä häkille päin: Montinin Kultaruusu, Omena ja Torstikki, Lepistön Punikki ja etempänä tuolla meni Kujalan Onnentähkä, vaan Nikkilän Helunaa ei näkynyt. Elsa sai juosta häkille asti ja siellä vasta tapasi, kun emäntä oli palaamassa. Vaan Elsa lähti vielä etämmäksi saattamaan, kun kävi Helunaa niin sääliksi.
Heluna näytti hänestä ylpeältä, ei katsonutkaan häneen, käveli vain ja pää kekkasi. Kontinkankaan vähän tälle puolen Elsa saattoi raukan, taputteli kaulalle puhellen, että illalla hän tulee hakemaan ja säästää sille leipää, ja palasi sitten tyytyväisenä hyvässä uskossa, että Heluna jo oli leppynyt.
Mutta myöhäseen oli aika nyt mennytkin. Huone oli laastava vielä ja käämit tehtävä, ennen kuin pääsi lähtemään. Hyvästi hän kuitenkin vielä arveli kerkiävänsä muitten tyttöjen lähtöön. Sieväänhän se oli käämivasu ennenkin täytensä saanut, ei siinä ollut kuin pyöräyttää.
Ei kuitenkaan tahtonut oikein luistaa käämien teko. Vyyhti oli niin sotkuinen, että alinomaa säkeytyi. Ketterin sormin koetti hän selvitellä ja solmiella ja kiertää käämille. Koetti oikein maltilla hakea juoksevaa päätä, vaan eipä löytynyt. Joku pää näytti juoksevalta, mutta kun alkoi sitä käämille kiertää, niin pian se säkeytyi ja pirskahti poikki. Lopulta tuskastutti, oikein sanoiksi purkautumaan asti.
»Tästä ei tule kerrassaan mitään, kun ei saa kuin solmita ja solmita.»
Elsa sanoi sen niin tiukasti, että äitikin sieltä työnsä kesken katsahti ja kysäisi:
»Mitä sinä siellä äyhkit?»
»Kun on niin sekava vyyhti, ettei kai tahallaan hatuuttamallakaan pahemmaksi saisi. Ei ota juostakseen nimeksikään.»
»Onhan sitä vastusta. Minullakin tässä viime nipukassa rupesi estelemään: niidet katkeilevat alinomaa, ovat kuluiksi käyneet», puheli äiti solmiessaan uutta niittä. Vaan kun taas pääsi kutomaan, niin helskytteli semmoisella kiireellä, että harvoin. Vilahteli sukkula pujahtaessaan kädestä toiseen ja piti alinomaista surinaa juoksuttaessaan lankaa loimien väliin. Ei kerennyt Elsa tuosta tuohon, kun äiti jo rapsautti uuden käämin sukkulaansa.
»Minä otan, äiti, toisen vyyhdin koetteeksi», pyysi Elsa. »Äiti kuulkaa.»