Variksenvarpaista laitettiin kruunu, valkoapilasta seppele olan yli ja vyötäryksen ympäri, vyölinöistä puku kaikenmoisille laskoksille ja niin, että käsivarret ja kaula olivat paljaina. Tukka oli hajallaan ja oikeassa kädessä pieni kukkakimppu.
Semmoisissa koristuksissa pantiin hän istumaan vasenta kättään vasten nojalleen ja sinnepäin katsomaan mistä odotettiin kuninkaan poikaa. Toiset tytöt laskeusivat töyräältä alas sieltä katsomaan ja odottamaan sulhoa tulevaksi. Ihastusta he olivat täynnä ja onnellisuutta jokainen, saati sitten morsian. Joka hetki he odottivat, että milloin tulee kuninkaan poika, ajaa mustilla hevosilla, joilla on kultasuitset ja kaikki kullasta. Metsän laitaan tähystelivät, että alkaako jo välähdellä, ja hiljaa kuiskaten puhuivat, että kyllä se kohta tulee.
Vaan kun toiselta puolen ilmestyi töyräälle Montinin Jori ja Vimparin Aappo, niin lähtivät tytöt puittaamaan pakoon kuin kananpoikue ja muitten kiire tempasi Liisankin mukaansa. Morsian raukka jäi yksinään töyräälle eikä osannut liikkua paikaltaan, purskahti itkuun peloissaan.
Montinin Jori nauroi ja huusi:
»Flickor, kom då si!»
Muutamia tyttöjä kapusi töyräälle ja kummissaan katselivat pakenevia, vaan kun huomasivat Ojanniemen Marin, niin remahtivat nauramaan.
»Pappa o' mamma, kom då si!» huusi joku tytöistä.
Pappa ja mamma tulivat lähemmäksi töyrään alle ja joku rouva kolmantena.
Nauroivat hekin nähdessään nyt sen kumman.
»Flickor, fråga hva' låss hon vara», huusi rouva.
»Kuka sinä olet?» kysäisi muuan.