Siitä lähti puhe kulkemaan siihen suuntaan, että pienellä eläjällä on monta tarvetta ja ottaa usein lujalle, vaan yht'äkkiä aukeaa umpiperä.
»Mitenkäs kävi minulle tänä päivänä», selitti Viion leski.
»Montinin rouvalta en saanut enää työtä, se kun aikoi lopettaa tykkänään kankaitten kudottamisen. Minä ajattelemaan, että…»
»Mitä nyt nykitään, kun parta loppui», ehätti emäntä väliin nauraa hekattaen.
»Minne mennä työtä kysymään», jatkoi leski vakavasti.
»Tuntui kamalalle ajatellessa, että jos työtönnä häätyy olemaan vähemmänkin aikaa. Vaan ajattelin kuitenkin, että kyllä Jumala huolen pitää. Kotiin tullessani tulee Jäntin emäntä vastaan ja kyselemättä rupeaa tarjoilemaan kangasta aivan kuin olisi tiennyt, että sitä vailla olen. Niin paljon saatte kuin kutoa kerkiätte, sanoi.»
»Sillä lailla.»
»Minä ajattelin, että noin Jumala huolta pitää.»
»Niin», myönsi emäntä vakavan näköisenä.
»Ja monta kertaa on illalla syöty viimeinen leipäkannikka, eikä ole ollut tietoa, mistä huomenna saadaan, vaan saatu on aina.»