»Täällä me asutaan.»
Kämmeniään yhteen lyöden he siunailivat ja päätään nyökyttivät tallin ovelle tultuaan. Katselivat toisiaan hetkisen ikäänkuin että untako he näkevät vai ilmissäkö ovat ja sitten taas siunailivat. Vähän selvittyään päätäysi Karénin rouva kyselemään:
»Eikö tämä ole talli?»
»Talli», vastasi Vimparin vaimo naurahtaen. »Tämä on tuon Kurolan talli.»
»No kuinka te tallissa?»
»Tallissako asutaan.»
»Niin.»
»No, se kun on köyhällä pakko olla miten milloinkin. On tulot niin niukat, niin täytyy tyytyä asuntoon huonomman näköiseenkin.»
»No, onhan teillä mies.»
»On mies semmoinen roskatyöntekijä vain, halpapalkkainen. Ja tähän nykyyn tuo on aikakin, mimmoista tuo lie, että välistä ei ole työtä huonoakaan. Kädestä kärsään köyhän saalis, minkä meilläkin, että pitää koettaa muussa päästä niin vähällä kuin suinkin, että saisi ruokaa hengen piteiksi. Ja näin kesäaikana sitä tuleekin asunnon puolesta toimeen, kunhan on katosta ja vähän seiniä sateen ja tuulen suojaksi», selitteli eukko.