Kun valtiovaraintoimituskunnan toinen osasto v. 1888 muodostettiin erityiseksi kauppa- ja teollisuustoimituskunnaksi, nimitettiin Mechelin sen päälliköksi. Tässä toimessa hän v. 1889 senaatissa ehdotti asetettavaksi komiteaa laatimaan ehdotusta ylemmän kauppaoppilaitoksen perustamiseksi, ja senaatti yhtyi tähän. Komitean ehdotuksen mukaisesti senaatti sitten teki hallitsijalle esityksen asiasta, mutta kenraalikuvernööri oli toista mieltä, mistä oli seurauksena, että esitys evättiin.
Jo ennen Mechelinin senaattiin tuloa oli päätetty rakentaa se talo, joka "Ateneumin" nimisenä on pääkaupunkimme kaunistuksia. Hallituksen jäsenenä hän otti huolekseen tämän rakennusyrityksen toteuttamisen, piirustukset laadittiin ja vahvistettiin tammikuussa 1885, minkä jälkeen rakennustyö alkoi, päättyen syksyllä 1887. Talon on valtio sittemmin maksutta luovuttanut taideyhdistyksen ja taideteollisuusyhdistyksen käytettäväksi. Taiteen edistämisharrastustaan Mechelin niinikään osotti uutterasti myötävaikuttamalla sen yleisen taidenäyttelyn toimeenpanemiseen, joka järjestettiin Helsingissä v. 1885 ja jota avustettiin valtiovaroilla.
Mechelinin laatimia olivat ne kaksi ehdotusta, jotka senaatti teki v. 1884 ja joista toinen koski sahausmaksun ja toinen käräjäkappain määrän alentamista sekä jälkimäinen hallituksen esityksenä annettiin 1885 vuoden valtiopäiville ja sai näiden hyväksymisen. Edelleen Mechelin toimi hallituksessa köyhäinhoidon parantamiseksi, aikaansaaden lokakuun 2 p:nä 1888 vahvistetun köyhäinhoidontarkastusta koskevan asetuksen, joka tuntuvasti paransi köyhäinhoitoa maassamme ja saattoi sen inhimillisemmäksi. Toukokuun 28 p:nä 1889 annetulla asetuksella järjestettiin kunnallinen mielenvikaisten hoito. Mielipiteet olivat viimeksi mainitussa kysymyksessä olleet senaatissa eriäviä, Yrjö-Koskinen oli vastustanut, koska arveli kuntain siitä liiaksi rasittuvan, mutta Mechelinin onnistui saattaa mielipiteensä voitolle. Naisten laillisten oikeuksien laajentamista koskevia kysymyksiä hän aina harrasti ja myötävaikutti muun muassa sen elokuun 6 p:nä 1889 julkaistun asetuksen aikaansaamiseen, joka soi naiselle oikeuden tulla valituksi köyhäinhoitohallituksen jäseneksi.
Kohta hallitukseen tultuaan Mechelin sai laatia lausunnon, jossa senaatti puolsi 1882 vuoden valtiopäiväin tekemää painovapauslain anomusta. Korkeimmassa paikassa anomus evättiin, mutta senaatti sai toimekseen lausunnon antamisen siitä, oliko muutosten tekeminen sanomalehdistöä koskeviin asetuksiin olojen vaatima. Mechelin laati tämän johdosta painolain ehdotuksen, jonka senaatti lähetti vahvistettavaksi, sen kuitenkaan viemättä toivottuun tulokseen.
Asioita, joihin kotimainen hallituksemme näihin aikoihin pani erityistä huomiota, oli tullioloja, varsinkin Suomen ja keisarikunnan välisiä, sekä näiden järjestämistä koskeva kysymys. Niihin lukuisiin ja pitkällisiin neuvotteluihin, joita tästä asiasta pidettiin sekä senaatissa että tämän ja muiden koti- ja ulkomaisten virastojen kesken, otti Mechelin, jonka työalaan tämä kysymys lähinnä kuului, tietenkin uutterasti osaa. Tavaton määrä kirjelmiä luonnoksineen senaatin esityksiksi näistä kysymyksistä, konsepteja senaatin kirjelmiksi erinäisille hallituslaitoksille ja virastoille sekä tehtailijoille y.m. on tuohon aikaan hänen kynästään lähtenyt. Ja alati käytti hän kaiken kykynsä valvoakseen Suomen etuja.
Sen jälkeen kun maamme v. 1809 oli yhdistetty Venäjään, oli venäläisiä tavaroita enimmäkseen tullivapaasti saanut tuoda Suomeen, kun sitä vastoin oikeus viedä suomalaisia tavaroita Venäjälle oli varsin rajoitettu. Mutta v. 1859 oli tähän aikaansaanut muutoksen uusi, molempain maiden välisiä kauppasuhteita järjestävä asetus, joka johonkin määrin tasoitti molemminpuolisia tullimaksuja ja laajensi suomalaisten valmistajain oikeutta viedä tavaroitaan Venäjälle. Tämä asetus sekä 1869 v:n tullitaksa, jossa tullimääriä oli entistä paremmin sovitettu täkäläisten olojen mukaisiksi, edisti sekä teollisuus- että maanviljelystuotteiden vientiä, minkä johdosta taas kotimainen työ elpyi ja maamme varallisuus lisääntyi. Meillä vanhastaan voimassa olevaa suojelustullijärjestelmää vieraihin maihin nähden, josta muun muassa oli se turmiollinen seuraus, että se yllytti salakuljetukseen, lievennettiin ainakin osittain, ja siten kasvava tuonti lisäsi osaltaan valtion tullituloja, jotka seuraavana aikana tuntuvasti kohosivat.
Suomen valtiopäivillä oli tullikysymys usein ollut käsiteltävänä, ja oli silloin lausuttu toivomus, että valtiosäädytkin saisivat olla määräämässä tullijärjestelmää tahi ainakin lausua mielensä tästä kysymyksestä, joka koski verotuslaitosta ja jolla siinä oli sangen huomattava sija. Tätä toivomusta piti se hallitus, jonka jäsenenä Mechelin oli, oikeutettuna. Alussa vuotta 1884 senaatti alisti, että valtiopäiväin sallittaisiin lausua mielipiteensä tullijärjestelmästä ennen sen vahvistamista, ollen kuitenkin perustuslakiemme mukaan hallitsijan vallassa tehdä lopullinen päätös oman harkintansa mukaan. Mutta tähän esitykseen ei päätösvaltaisella taholla suostuttu.
1885 vuoden valtiopäiville hallitus ilmoitti aikovansa vähentää sellaisia veroja, jotka erityisesti tuntuivat köyhemmästä väestöstä rasittavilta. Todella alennettiinkin tässä mielessä suolan tullimaksua. Samaten alennettiin sahausmaksua ja puutavarain vientitullia. Senaattimme aikomus lienee ollut jatkaa samaan veroja huojentavaan suuntaan, mutta näille aikeille nousi pian esteitä muuttuneiden valtiollisten olojen johdosta.
Venäjällä olivat teollisuudenharjoittajat alkaneet valittaa, että muutamat suomalaiset tuotteet olivat arveluttavasti alkaneet kilpailla heidän teollisuustuotteidensa kanssa, minkä vuoksi he vaativat molemminpuolisia tullioloja muutettaviksi. Suomalaisille tuotteille oli Venäjälle tuotaessa pantava korkeampi tulli ja eräiden tavarain suurinta luvallista tuontimäärää vähennettävä tahi niiden tuonti kokonaan kiellettävä. Niinikään vaadittiin sitä tullivapautta poistettavaksi, joka oli myönnetty erinäisistä teollisuudessa tarvittavista raaka-aineista ja koneista niitä tuotaessa vieraista maista Suomeen ja jonka tullivapauden johdosta suomalaiset teollisuustuotteet olivat verraten halpoja ja saavuttivat helpommin menekkiä Venäjän markkinoilla. Venäjällä oli jyrkästi suojelevaan suuntaan käyvä tullijärjestelmä saatettu käytäntöön v. 1882 ja sitä vaadittiin ulotettavaksi Suomeenkin. "Suomen erioikeudet", joiksi Suomen omia yhteiskuntalaitoksia sanottiin, olisi poistettava ja tulliyhdistys kummankin maan välillä toimeenpantava. Tätä aatetta kannatti innokkaasti Venäjän kansalliskiihkoinen sanomalehdistö.
V. 1884 kokoontui Pietarissa komitea, rahaministeri Bunge puheenjohtajana, järjestämään Suomen ja Venäjän välisiä kauppasuhteita. Mechelin oli niitä komitean jäseniä, jotka oli kutsuttu Suomen puolelta ottamaan neuvotteluihin osaa. Bungen kysymyksen johdosta, eikö Venäjän ja Suomen tullien yhdistystä suomalaisten kannalta olisi pidettävä suotavana, esitti Mechelin perusteellisesti syyt, miksi niin ei ollut laita ja miksikä Suomen tullitaksaa ei ollut kytkettävä Venäjän tullitaksaan. Jos tulli vieraista maista Suomeen tuotavista tavaroista korotettaisiin samaan määrään kuin Venäjällä, saattaisi siitä ehkä muutamissa kohdin koitua hyötyä Suomen teollisuudelle, mutta toisaalta korottaisi se lukuisain köyhälle väestölle tarpeellisten kulutustavarain hintoja. Molempain maiden tullilaitoksen yhdistämistä ei ollut toimeenpantava, koska kummallekin maalle oli edullisinta, että niillä oli oma, olojensa ja taloudellisten etujensa mukaan sovitettu lainsäädäntönsä, viimeksi mainitut kun olivat monessa kohden erilaatuiset ja vaativat erilaisia säädöksiä. Tullista sai Suomen valtio sitäpaitsi sangen suuren osan tuloistaan; jos siis Suomen ja Venäjän tullilaitokset yhdistettäisiin, menettäisi edellinen maa nämä tulonsa, ja vaikka koko valtakunnan yhteisistä tullituloista annettaisiinkin jokin osuus Suomen valtiolle korvaukseksi, kävisi mahdottomaksi löytää varmaa perustetta tämän osuuden oikean määrän laskemiselle. Bunge ei liene ollut aivan taipumaton ottamaan huomioon näitä syitä.