Mainittu erimielisyys lienee osaltaan vaikuttanut, että kreivi Heidenin ja Mechelinin välit, jotka jo jälkimäisen valtiollisen kirjailijatoiminnan johdosta olivat johonkin määrin kylmenneet, kävivät entistäänkin kireämmiksi.
* * * * *
Mechelin oli, niinkuin edellä mainittiin, jo 1877-78 vuoden valtiopäivillä tehnyt ehdotuksen perustuslakiemme tarkistamisesta eli kodifioimisesta. Hänen senaattoriaikanaan otettiin kysymys uudelleen esille, ja hän sai tilaisuuden tehokkaasti ottaa osaa tämän asian käsittelyyn, jota hän aina piti maallemme erinomaisen tärkeänä. Kenraalikuvernöörille oli erään hänen toimenpiteensä johdosta — venäläiset santarmit olivat hänen käskystään toimittaneet kotitarkastuksen erään virkamiehen, maisteri P. Leontjeffin luona, joka oli venäläissyntyinen, mutta Suomen kansalainen — saapunut keisarillinen kirjelmä, joka esiteltiin senaatissa lokakuun 17 p:nä 1882 ja oli seuraavaa sisällystä: "Saatuani alamaisesta kirjelmästänne mielipahakseni tietää, että Teidän on ollut pakko eräässä asiassa ryhtyä toimenpiteisiin, jotka eivät ole täysin Suuriruhtinaanmaassa voimassa olevain asetusten mukaisia, olen nähnyt hyväksi käskeä Teidän vastedes, kun sattuvissa tapauksissa lainsäännösten puutteellisuuden tahi epäselvyyden johdosta voi syntyä epäilyksiä säännösten oikeasta tarkoituksesta, hankkia Suomen senaatin prokuraattorin lausunnon, jota paitsi Teidän on yksissä neuvoin senaatin kanssa minulle tehtävä esitys siitä, miten Suomen lait olisi asianmukaisesti kodifioitava." — Kenraalikuvernööri ilmoitti samalla Hänen Majesteettinsa toivoneen, että asia käsiteltäisiin mikäli mahdollista kiireellisesti.
Senaatti asetti tämän johdosta keskuudestaan asiata valmistelemaan nelimiehisen valiokunnan, johon Mechelinkin tuli jäseneksi. Mietintö laadittiin ja esiteltiin senaatissa joulukuun 22 p:nä s.v. Mainiten että erinäisiä Suomen perustuslakien kodifioimista tarkoittavia ehdotuksia, jotka sen lisäksi sisälsivät asiallisiakin uudistuksia, oli keisarillisesta käskystä jo 1860-luvulla laadittu, mutta että vain yksi näistä ehdotuksista, uutta valtiopäiväjärjestystä koskeva, oli johtanut lopulliseen tulokseen, huomautti valiokunta sekä perustuslakien että yleisen lain kodifioimisen tarpeellisuudesta, lausuen mielipiteenään että jälkimäisen kukin eri osa olisi kodifioitava erikseen, ensi sijassa ne, joiden alalla uudistusten tarve oli tuntuvin. Tätä tarkoitusta varten oli komitean mielestä tarpeen perustaa erityinen lainvalmistelukunta, johon kuuluisi kolme senaatin valitsemaa jäsentä. Valiokunnan mietintöön senaatti yhtyi, mistä oli seurauksena, että "lainvalmistelukunta" todellakin perustettiin v. 1884. Perustuslakien kodifioimisesta määrättiin samalla, että oli asetettava erityinen komitea järjestelmällisesti yhdistelemään kaikki Suomen valtio-oikeudellisia oloja koskevat, voimassa olevat säännökset, ollen komitean samalla huomautettava, mitä oikeuskäytännössä oli noudatettu nyttemmin soveltumattomain tahi puutteellisten perustuslakisäännösten sijasta. Tämän johdosta asetettiin maaliskuun 9 p:nä 1885 komitea, johon lääninsihteeri A. von Weissenberg määrättiin puheenjohtajaksi ja neljä muuta henkilöä jäseniksi. Komitea, joka sihteerikseen otti professori J. R. Danielsonin, sai työnsä suoritetuksi 1886 vuoden loppuun mennessä, minkä jälkeen mietintö, joka sisälsi "Ehdotuksen hallitusmuodoksi ja säätyprivilegioiksi" perusteluineen, sekä komitean jäsenen, professori R. Hermansonin laatiman laajahkon vastalauseen, julkaistiin painosta. Asian käsittely senaatissa vaati paljon aikaa, ja eri mieliä ilmaantui käsittelyn jatkamistavasta. Komitea oli, sananmukaisesti noudattaen saamaansa määräystä "yhdistellä" Suomen valtio-oikeudellisia oloja koskevat "voimassa olevat säännökset", arvellut vanhojen säännösten sisällystä esitettäessä niiden muodonkin mikäli mahdollista olevan säilytettävä. Senaatissa vaadittiin kuitenkin sanonnan laatimista yksinkertaisemmaksi ja täsmällisemmäksi. Mechelin yhtyi tähän mielipiteeseen ja katsoi, että senaatin tulisi ehdottaa kehityksen tarpeellisiksi osottamia asiallisiakin muutoksia. Muun muassa olisi otettava esille kysymys senaatin järjestysmuodon uudistamisesta.
Senaatti suostui tähän ja teki alistuksia, jotka todellakin johtivat toivottuun tulokseen. Elokuussa 1887 julkaistiin asetuksia, joiden kautta paljon aikaa kysyvää työtä senaatissa säästyi, kun talousosaston toimituskuntain oikeutta lopullisesti ratkaista vähäpätöisempiä asioita, jotka ennen oli lykätty senaatin täysi-istunnon päätettäviksi, laajennettiin ja erinäisiä muita asioita annettiin senaatin alaisten virastojen lopullisesti ratkaistaviksi.
Jonkin aikaa myöhemmin Mechelin teki erinäisiä korkeimman hallituslaitoksemme lisäuudistuksia tarkoittavan ehdotuksen. Oikeustoimituskunta olisi perustettava talousosastoon käsittelemään oikeushallintoon kuuluvia asioita. Erityinen kollegi olisi senaatin keskuudesta asetettava ratkaisemaan hallinto-oikeudellisia asioita, ja kuuluisi siihen puheenjohtajana talousosaston puheenjohtaja sekä jäseninä kaksi talousosaston ja kaksi oikeusosaston jäsentä. Senaatin oikeusosasto kokoontuisi talousosaston kanssa täysi-istuntoon vain tärkeämpiä asioita käsittelemään. Talousosaston toimituskuntain luku olisi lisättävä 6:sta 8:ksi. Osastojen nimet olisi muutettava, oikeusosaston "Korkeimmaksi oikeudeksi" ("Högsta domstol"), talousosaston "Hallitusneuvostoksi" ("Regeringsråd") ja hallinto-oikeudellisia asioita käsittelevä kollegi saisi nimekseen "Kamarioikeus" ("Kammarrätten"), Talousosaston puheenjohtajaa oli nimitettävä "valtioministeriksi" ("statsminister"), koska hänen asemansa ja tehtävänsä vastasivat sitä mitä muualla tällä arvonimellä tarkoitettiin. Oleellisia muutoksia senaatin järjestysmuotoon ei kuitenkaan olisi tehtävä valtiosäätyjen myötävaikutuksetta, koska niiden Porvoon valtiopäivilläkin sallittiin lausua mielensä sen hallituskonseljin ohjesäännöstä, joka sittemmin sai nimekseen "keisarillinen senaatti". Ehdotusta kannattivat Mechelinin virkaveljet ainakin osittain, ja se aiheutti — kuitenkin hallinnollista lainsäädäntötietä — elokuun 9 p:nä 1888 annetun asetuksen, jolla talousosastoon määrättiin perustettavaksi kaksi uutta toimituskuntaa: kansliatoimituskunta sekä kauppa- ja teollisuustoimituskunta. Mechelinin ehdottama oikeustoimituskunta perustettiin sekin, kuitenkin vasta v. 1892, jolloin hän itse jo oli senaatista eronnut.
Perustuslakien kodifioimisasian käsittelyä Mechelin koetti jouduttaa ja esitti senaatin täysi-istunnossa 1888 pöytäkirjan sivuitse, että asiaa valmistamaan mahdollisimman pian asetettaisiin senaatin keskuudesta valiokunta. Mutta puheenjohtaja, vapaaherra J. Ph. Palmén oli toista mieltä, ja kodifioimiskysymyksen käsittely lykkäytyi toistaiseksi.
* * * * *
Tällä välin oli maamme valtiollinen asema melko suuressa määrässä kääntynyt pahempaan päin. Venäjän vaikutusvaltaisissa piireissä oli Suomelle vihamielisiä pyrkimyksiä alkanut ilmaantua ja voittaa alaa. Jo keisari Aleksanteri II:n aikana on siellä venäläinen kansalliskiihko ruvennut viriämään, lähinnä 1863 vuoden Puolan kapinan synnyttämän katkeruuden lietsomana. Ja tämän mielialan valtaamina olivat Katkoffin tapaiset kohdistaneet hyökkäyksensä Suomen perustuslailliseen oikeuteen olla itsenäinen lainsäädäntöalue, vaikkakin Venäjän keisarikunnan kanssa yhdeksi valtakunnaksi yhdistettynä. Vuonna 1875 sisälsi venäläinen aikakauskirja "Sobesednik" taas Suomea vastaan hyökkäyksen, jossa esitettiin se sittemmin lukemattomia kertoja toistettu väite, että Suomen ja Venäjän välisen yhdyssiteen laatua ei ollut määrätty Porvoon valtiopäivillä, vaan Haminan rauhanteossa, ja että Suomi siten oli saatettu Venäjän itsevaltiuden alaiseksi, väite, joka muun muassa sivuuttaa sen seikan että itse Haminan rauhansopimuksen 6 §:ssä viitataan siihen, että maamme sisäinen hallitustapa oli vahvistettu jo aikaisemmin, nimittäin Porvoon sopimuksessa. Ministerivaltiosihteeri, vapaaherra Stjernvall-Walleen kehotti senaattia toimituttamaan näiden väärien väitteiden kumoamisen, ja tehtävä uskottiin silloiselle valtio-oikeuden professorille Mechelinille, joka sen suorittikin. Stjernvall-Walleen oli luvannut pitää huolta kirjoituksen julkaisemisesta, mutta se kävi tarpeettomaksi, syystä että keisari itse oli kiinnittänyt huomionsa mainitussa venäläisessä lehdessä olleeseen hyökkäykseen ja paheksunut sitä, minkä jälkeen koko lehti lienee lakkautettu. Vuonna 1879 oli Peterburgskija Vjädomosti lehdessä jälleen kirjoitus, jossa väitettiin keisari Aleksanteri I:n myöntäneen Suomelle ainoastaan "hallinnollisen", ei lainsäädännöllistä autonomiaa, ja senkin vain osittaisen, ja kiellettiin Suomelta valtion ominaisuudet. Mechelin kumosi tämän esityksen Helsingfors Dagbladissa (s. v:n n:o 119) julkaisemassaan kirjoitelmassa.
Keisari Aleksanteri II:n kuoltua uudistuivat hyökkäykset entistään kiihkeämpinä. Alussa vuotta 1883 teki kolme venäläistä lehteä, Peterburgskija Vjädomosti, Novoje Vremja ja Svjät, yhteisen hyökkäyksen "Suomen etuoikeuksia" yleensä ja erityisesti tulliolojamme vastaan. Niiden kirjoitukset kumottiin virallisesti Venäjän Hallituksen Sanansaattajassa. Osottautui kuitenkin yhä tarpeellisemmaksi saada aikaan koko valtiollista oikeusjärjestystämme valaiseva esitys, jonka avulla muukalaisetkin voisivat saada siitä oikean käsityksen. Vuonna 1884 sai senaatti ministerivaltiosihteeri Bruunilta kehotuksen toimituttaa lyhyen venäjänkielisen esityksen Suomen valtio-oikeudesta venäläisten virastojen varalle. Tehtävä annettiin Mechelinille, senaattori K.G. Ehrströmille ja prokuraattori Montgomerylle, joista kukin laati oman erikoisen osansa. Teos painatettiin, paitsi venäjäksi, myös suomeksi ja ruotsiksi, mutta Bruun ei liene ollut siihen täysin tyytyväinen, minkä tähden sitä ei päästetty julkisuuteen, vaan koko tuo kolmella kielellä painatettu laitos joutui hylkypaperina senaatintalon ullakolle. Vaikkei vailla suomalaista isänmaallista mieltä lienee Bruun yleensä ollut verraten vähän perehtynyt maamme oloihin ja jotenkin vieras täällä vallitseville ajatussuunnille. Mechelinin suhde Bruuniin, joka alussa oli ollut ystävällinen, kylmeni tämän johdosta aikaa myöten. — Bruun kuoli syyskuun 3 p:nä 1888 ja hänen seuraajakseen tuli kenraaliluutnantti Kasimir Ehrnrooth, jonka apulaiseksi nimitettiin W. von Daehn.