Niinkuin jo havaitsimme, sai Mechelin lukuisissa julkisissa tilaisuuksissa tulkita läsnäolevissa vallitsevat mielialat ja tunteet. Niinpä hän kuvanveistäjä Erland Stenbergin tekemän Franzénin pronssisen rintakuvan juhlallisessa paljastustilaisuudessa Oulun kirkkotorilla kesäkuun 30 p:nä 1881 oli pitänyt juhlapuheen, jossa ilmeni runoilijan tuotannon syvää ymmärtämystä ja lämmintä myötätuntoa sitä kohtaan. — Kun Z. Topeliuksen 70-vuotispäivänä tammikuun 14 p:nä 1888 hänen kunniakseen pantiin toimeen juhla Helsingissä ylioppilastalolla, piti Mechelin ruotsinkielisen juhlapuheen. — Suomen kansanvalistusseuran Turussa kesäkuun 21 p:nä 1892 toimeenpanemassa laulu- ja soittojuhlassa hän piti vilkasta mieltymystä herättävän puheen, jossa hän ylisti työn kunniaa ja huomautti, miten yhteiskunnan eri luokkia ja yksilöjä yhdistää toisiinsa yhteisvastuullisuus, kunkin tunnollinen työ kun ei hyödytä vain häntä itseään ja hänen kaltaisiaan, vaan kaikkia, samaten kuin sen laiminlyöminen vahingoittaa kaikkia. — Suomen valtiosäätyjen päätöksen mukaan pystytetyn keisari Aleksanteri II:n muistopatsaan paljastustilaisuudessa Helsingin senaatintorilla huhtikuun 29 p:nä 1894 vastaanotti Mechelin kaupunginvaltuusmiesten puheenjohtajana pääkaupungin puolesta lukuisan väkijoukon ja kokoontuneiden valtiopäivämiesten läsnäollessa pääkaupungin hoitoon uskotun muistopatsaan. Samana päivänä Helsingin kaupunki pani kaartinmaneesissa toimeen juhlapäivälliset hallituksen ja valtiopäiväin jäsenille sekä niille lukuisille edustajille, joita kaikista maamme ääristä oli saapunut ottamaan osaa patsaan paljastamiseen. Mechelin piti tässä tilaisuudessa tervehdyspuheita kutsuvieraille.

Elokuussa 1897 hän ranskankielisessä puheessa lausui tervetulleiksi yleisen geoloogikongressin jäsenet, jotka olivat saapuneet Suomeen ja kutsutut heidän kunniakseen toimeenpannuille päivällisille. Saman vuoden marraskuun 1 p:nä hän piti avajaispuheen juhlassa, joka pantiin toimeen Turun entisen akatemiatalon juhlasalissa Suomen talousseuran 100-vuotispäivän johdosta, jossa puheessa hän lyhyesti kuvaili seuran tärkeäarvoista työtä kuluneen vuosisadan aikana.

Hallituksesta erottuaan voi Mechelin taas tehokkaammin ottaa osaa valtiopäivätyöhön, jolloin hänen lausuntojaan alati, niinkuin ennenkin, tarkkaavasti kuunneltiin ja ne usein määräsivät ensimäisen säädyn päätökset. 1891 vuoden valtiopäiviä avattaessa tammikuun 24 p:nä oli yleinen mieliala edelleenkin hyvin kiihdyksissä hallituksen toimenpiteiden johdosta. Näitä oli muiden muassa se, että 1888 vuoden valtiosäätyjen hyväksymä ja joulukuun 19 p:nä 1889 vahvistettu ja julkaistu uusi rikoslaki, jonka olisi pitänyt astua voimaan 1891 vuoden alusta, oli peruutettu ja sen voimaan astuminen lykätty toistaiseksi. Tämän asian yhteydessä olevat toimenpiteet olivat aiheuttaneet Montgomeryn eron valtiosihteeristöön perustetun Suomen asiain komitean jäsenyydestä. Itse komiteakin lakkautettiin kohdakkoin sen jälkeen, toukokuun 13 p:nä 1891, valtiopäiväin koolla ollessa.

Jo valtiopäivien avajaisissa valtaistuinsalissa lausuivat puhemiehet ilmi kansan huolet. Tämä aiheutti kenraalikuvernöörille osotetun keisarillisen käskykirjeen, joka luettiin julki kaikissa säädyissä maaliskuun 19 p:nä ja jossa selitettiin valtiopäiväin epäilyjen johtuvan väärinkäsityksestä ja että hänen majesteettinsa aikomus oli muuttumattomina säilyttää maamme sisäisen hallitusjärjestyksen periaatteet. Käskykirje rauhoitti mieliä jossain määrin, mutta ei täydellisesti. Säädyissä tehtyjen ehdotusten mukaisesti päättivät valtiosäädyt yksimielisesti tehdä anomuksia tulli- ja postikysymyksestä. Edelliseen nähden huomautettiin, että tullilaitosten yhdistäminen, joka ehdottomasti aiheuttaisi Suomen tullitaksan kohoamisen Venäjän tullitaksan tasalle, olisi maallemme vahingoksi. Tämä esitys lienee osaltaan saanut aikaan, että kysymys tullilaitosten yhdistämisestä sai raueta, vaikka pääsyynä siihen luultavasti kuitenkin oli, että erinäisillä venäläisillä tahoilla peljättiin siitä johtuvan Venäjän teollisuudelle turmiollisia seurauksia. Postikysymyksen epäsuotuisan ratkaisun johdosta ehdotettiin aatelissa anottavaksi postijulistuskirjan selitystä tahi muodostelua. Eräs säädyn jäsen, presidentti L. von Hellens, tahtoi ehdotusta sikseen jätettäväksi, mutta Mechelin vaati sen lähettämistä valiokunnan käsiteltäväksi ja sai säädyn enemmistön puolelleen. Yleinen säätyanomus saatiin aikaan, jossa huomautettiin, että Suomen postivirkamiesten alistaminen Venäjän viranomaisten alaisiksi oli vastoin Suomen hallitustavan voimassa olevaa järjestystä. Anomus ei kuitenkaan johtanut toivottuun tulokseen. Säätyjen keskusteluissa annettiin hyväksyviä lausuntoja niiden suomalaisten valtiomiesten menettelystä, jotka Mechelinin tavoin olivat puheenalaisten hallitustoimenpiteiden johdosta omasta ehdostaan virastaan eronneet, jota vastoin niitä moitittiin, joiden katsottiin myötävaikuttaneen noihin toimenpiteisiin tahi jotka eivät ainakaan kyllin pontevasti olleet niitä vastustaneet; jälkimäisiä olivat ministerivaltiosihteeri Kasimir Ehrnrooth, joka oli varmentanut rikoslain peruuttavan julistuskirjan, ja hänen apulaisensa v. Daehn, joka taas oli varmentanut postijulistuskirjan. Olivatko ja missä määrin näihin miehiin kohdistetut moitteet oikeutettuja, sen voinee tosin vain historiallinen tutkimus varmasti selvittää.

Rikoslakikysymys sai kuin saikin monen mutkan perästä ratkaisunsa. 1891 vuoden valtiosäädyille annettiin hallituksen esitys, jossa säätyjä pyydettiin suostumaan erinäisten venäläisellä taholla epäilyjä herättäneiden lain kohtain muuttamiseen. Edesvastuu valtiorikoksista oli saatettava enemmän Venäjän rikoslain vastaavain säädösten mukaiseksi, varsinkin oli kovennettava rangaistusta valtiopetoksesta sekä majesteettirikoksista ja väkivallanteosta Hänen Majesteettinsa persoonalle. Lakivaliokunta puolsi yleensä muutoksiin suostumista, mutta pani samalla vastalauseen erinäisiä esityksessä olevia, Suomen valtiollista asemaa koskevia vääriä väitteitä vastaan. Mietintöä säädyssä käsiteltäessä esiintyi Mechelin, joka mietintöön yhtyen pääasiassa kannatti ehdotettujen muutosten hyväksymistä, mutta samalla huomautti, että asiaa valmistellut venäläinen komitea oli käsittänyt väärin Suomen ja Venäjän lainsäädännön keskinäiset suhteet, mikä oli aiheuttanut esityksen muotoon epätarkkuuksia, jotka oli poistettava. Suomen rikoslakia oli katsottu "paikalliseksi laiksi" Venäjän rikoslakiin verraten, mutta Mechelin osotti, ettei asianlaita ollut näin siinä mielessä mitä keisarikunnan perustuslait tarkoittivat "paikallisella lailla". Mechelinin mielipiteeseen valtiosäädytkin yhtyivät. Niiden hyväksymä oikaistu lakiteksti ei saavuttanut hallitsijan hyväksymistä, mutta 1894 vuoden valtiopäiville annettiin asiasta uusi esitys, ja säätyjen silloin hyväksymässä muodossa laki vahvistettiin samana vuonna, joten rikoslakiselkkaus vihdoin oli saatettu suotuisaan ratkaisuun.

Mechelin oli 1891 vuoden valtiopäivillä pankki- ja toimitusvaliokunnan puheenjohtajana. Hänen muusta toiminnastaan näillä valtiopäivillä sopii mainita, että hän maatilojen ositusta ja maavuokrasopimuksia maalla koskevaa hallituksen esitystä käsiteltäessä, kannattaen esityksen yleistä tarkoitusta, maan osittamisen helpottamista, samalla ehdotti valtiosäätyjen anottavaksi, että Hänen Majesteettinsa teettäisi ja antaisi säätyjen käsiteltäväksi maaverotusta koskevan lain ehdotuksen, joka sisältäisi järjestelmällisen kokoelman puheenalaisesta asiasta voimassa olevia lakisäännöksiä. — Omasta puolestaan hän teki anomusehdotuksen maamies- ja emäntäkoulujen perustamisesta, mitkä koulut, kansakoulun kurssiin liittyen, joka oppilaiden tuli ensin suorittaa, tarjoisivat näille jonkin verran laajempia tietoja, varsinkin sellaisia, joista maamiehelle semmoisenaan sekä kansalaisena ja kunnallismiehenä on käytännöllistä hyötyä. Tytöt saisivat oppia sellaista, mikä vastaisille perheenemännille on erityisen hyödyllistä, niinkuin taloudenhoitoa ja terveysoppia. Näitä kouluja olisi ylläpidettävä valtiovaroilla. Ehdotusta vastustettiin muutamilla tahoilla, koska peljättiin sen toteuttamisesta koituvan estettä kansanopistoille, joiden avustamista valtiovaroilla samoilla valtiopäivillä niinikään oli anottu. Valiokunta käsitteli molempia ehdotuksia, niin Mechelinin tekemää kuin kansanopistojakin koskevaa, toistensa yhteydessä ja puolsi kumpaistakin. Valtiosäädyt päättivät pyytää hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin maalaisnuorison opetuskurssien aikaansaamiseksi, joissa tämä kansakoulusivistyksen lisäksi saisi käytännölliseen elämään sovitettavia tietoja. Sen ohessa olisi kansanopistoja avustettava. Näihin tarkoituksiin valtiosäädyt myönsivät 90,000 markkaa maksettavaksi kolmena vuonna, 30,000 markkaa kunakin. Anomus, jonka kolme säätyä hyväksyi — pappissääty oli tehnyt muodollisesti, vaikkei oikeastaan asiallisesti eriävän päätöksen, — johti osittain tulokseen, sikäli että hallitus antoi erinäisiä määräyksiä jatko-opetuskursseista, jota vastoin se katsoi maamies- ja emäntäkouluja parhaiten olevan perustettava yksityisten alotteesta, mutta kuitenkin käyvän valtiovaroilla avustaminen.

* * * * *

Niinkuin jo mainittiin, oli Weissenbergin komitean laatima ehdotus Suomen perustuslakien kodifioimiseksi annettu senaatille, jossa sen käsittely, Mechelinin jouduttamisyrityksistä huolimatta, venyi varsin pitkälliseksi. Keväällä 1889 Mechelin, ollessaan vielä hallituksen jäsenenä, kuuli silloiselta senaattorilta v. Daehniltä, että kenraalikuvernööri Heiden, jolle oli toimitettu Weissenbergin komiteaehdotuksen venäjänkielinen käännös, aikoi pyytää siitä lausuntoa Venäjän oikeusministeriltä Manasseiniltä ja Venäjän valtakunnanneuvoston kodifioimisosaston päälliköltä, valtiosihteeri Frischiltä. Daehnin kehotuksesta Mechelin kävi kenraalikuvernöörin luona huomauttamassa, että oli sopimatonta sekottaa venäläisiä virkamiehiä asiaan, ennenkuin ehdotus senaatin käsittelemänä oli saanut sen virallisen muodon, jommoisena se alistettaisiin korkeimman vallan hyväksyttäväksi. Heiden ei kuitenkaan taipunut, vaan tiedusteli mainittujen venäläisten virkamiesten mielipidettä, joka oli jokseenkin saman suuntainen kuin Ordinin ja niinmuodoin törkeästi tulkitsi väärin perustuslakejamme.

Mechelin koetti taas jouduttaa asiaa senaatissa ja huomautti maaliskuussa 1890 kiireellisen käsittelyn tarpeellisuudesta. Senaatti asetti nyt salaisessa istunnossa valiokunnan, jonka puheenjohtajaksi määrättiin senaattori Th. Cederholm ja jäseniksi muiden muassa Mechelin. Tämä valiokunta piti tarpeellisena erinäisiltä kohdin muodostella toisin Weissenbergin komitean ehdotusta, minkä johdosta Mechelin aluksi laati hallitusmuodon tärkeimpäin säännösten luonnoksen. Mutta senaatinkomitea ei ehtinyt päättää työtään ennen kesäkauden alkua, ja Mechelin sai, niinkuin mainittiin, eronsa kesäkuussa. Luonnoksen laatijana hänet kuitenkin kutsuttiin ottamaan osaa tarkistukseen, joka suoritettiin syksyllä lokakuun alussa. Vihdoin toukokuussa 1891 senaatti lähetti vahvistettavaksi lopullisen ehdotuksensa perustuslakien kodifioimiseksi, jonka Weissenbergin komitean ja Mechelinin esitöiden pohjalla pääasiallisesti lienee laatinut taitavana ja asiantuntevana pidetty senaatin esittelijäsihteeri Th. Bergelund. Korkeimpaan paikkaan lähetetty ehdotus sisälsi myös perinpohjaisen arvostelun Venäjän oikeusministerin ja valtakunnanneuvoston kodifioimisosaston päällikön lausunnoista.

Senaatin aikomus oli, että sen ehdotus, saavutettuaan hallitsijan hyväksymisen, annettaisiin hallituksen esityksenä valtiosäätyjen käsiteltäväksi, astuakseen kumpaisenkin valtiomahdin hyväksymänä lakina vanhan 1772 vuoden hallitusmuotomme, 1789 vuoden yhdistys- ja vakuuskirjan sekä erinäisten myöhemmin syntyneiden, perustuslainluontoisten säännösten sijaan. Mutta asia sai valitettavasti aivan toisen käänteen. Kenraalikuvernööri oli kulkenut omia teitään senaatista piittaamatta. Jo syksyllä 1890 oli hänen kehotuksestaan asetettu venäläisistä ja suomalaisista jäsenistä koottu komitea, johon hän itse tuli puheenjohtajaksi. Yksimielisyyttä ei syntynyt, edelliset kun asettuivat herrojen Manasseinin ja Frischin kannalle, jota vastoin jälkimäiset, erinäiset Suomen senaatin jäsenet, yksimielisesti pitivät kiinni maassamme vallitsevasta oikeuskäsityksestä, jolloin heillä kuuluu olleen suurta hyötyä eräästä Mechelinin laatimasta selvästä perustuslakiemme sisällyksen yleiskatsauksesta. Komitea ei sen vuoksi päässyt mihinkään tulokseen. Kun senaatti sittemmin antoi lopullisen kodifioiinisehdotuksensa, ei kenraalikuvernööri siihen yhtynyt, vaan liitti siihen erityiseksi lausunnoksi ehdotuksen "Suomen suuriruhtinaanmaan läänien hallinnon ohjesäännöksi", niinkuin sen omituinen nimike kuului, ja jonka sanottiin olevan pietarilaisten kynäniekkain laatima. Voidakseen arvostella tämän tekeleen henkeä on ainoastaan tarpeen tietää, että sen 2 §:ssä muun muassa säädettiin, että "korkeimman hallituksen valtaa koskevat Valtakunnan perustuslait ovat koko laajuudessaan Suomen suuriruhtinaanmaassa voimassa". Tämän käsityksen mukaan olisi siis Suomen hallitusmuoto itsevaltainen, eikä perustuslaillis-yksinvaltainen! Saman ehdotuksen 6:s kohta sisälsi, että lait, jotka ovat Suomen suuriruhtinaanmaalle ja Venäjän muille osille yhteisiä, säädetään valtakunnan perustuslakien määräämässä järjestyksessä.