VI LUKU.

1890-1898.

Kunnallisia ja muita julkisia tehtäviä. 1891 vuoden valtiopäivät.
Kodifioimiskysymys, Bungen komitea. 1894 vuoden valtiopäivät.
Hallitsijanmuutos. 1897 vuoden valtiopäivät. Kirjallinen tuotanto,
Suomen oikeuksien puolustus.

Senaatista erottuaan Mechelin ei suinkaan heittäytynyt toimettomaan lepoon eikä vain hoitamaan yksityisasioitaan, vaan jatkoi herkeämättä työtään yleisten etujen hyväksi, vaikkakin hänen toimintansa osin sai toisen muodon. Jo Helsingin kunnallisvaalissa joulukuussa 1891 hänet valittiin uudestaan kaupunginvaltuusmieheksi, ja vuodesta 1892 lähtien hän oli valtuuston puheenjohtajana, mikä toimi hänelle sitten vuosittain uskottiin aina vuoteen 1899 asti, jolloin hän, 60 vuotta täyttäneenä, siitä kieltäytyi. Tässä toimessa hän taas, samaten kuin 1870-luvullakin, taitavasti ja uutterasti työskenteli pääkaupunkimme kehittämiseksi. Kaupunkiin yhdistettiin v. 1893 uusia alueita: Siltasaaret, Pohjoissataman ja Itäisen viertotien välinen ranta-alue sekä kaupungin ostama Kumtähden allodisäteri. Uusia kansakouluja perustettiin, kaupunkia kaunistettiin erinäisillä istutuksilla. Syksyllä 1891 oli Mechelin Helsingin talonomistajayhdistyksen toivomusta noudattaen ja sen toimesta tehnyt matkan Tukholmaan, Parisiin ja Brysseliin koettaakseen ulkomaisten rahamiesten välityksellä saada obligatsionilainan hypoteekkipankin perustamiseksi Helsinkiin, mikä yritys ei kuitenkaan rahamarkkinoilla silloin vallitsevain epäsuotuisten olojen takia onnistunut. Mutta kesällä 1892 hän hankki 4 1/2 miljoonan markan lainan kaupungin juoksevain velkain vakauttamiseksi sekä satama- ja laiturirakennuksia varten. Helsingin satamarata, jonka kaupunki rakennutti vuosina 1892 ja 1893, saaden avustusta valtion varoista, on epäilemättä tuntuvasti edistänyt Helsingin kehitystä merikaupunkina.

Pääkaupunkimme työväenluokan aseman parantamiseksi teki Mechelin tärkeän alotteen, helmikuun 17 p:nä 1896 kolmen muun kaupunginvaltuusmiehen, C.E. Holmbergin, G. Nyströmin ja R. Heimbergin kera esittäessään asetettavaksi komitean laatimaan ehdotusta toimenpiteiksi, jotka olisivat omansa alemman työväenluokan ja säännöllistä työtä vailla olevan nuorison hyväksi edistämään erinäisiä esityksentekijäin mainitsemia tarkoitusperiä. Esitysehdotuksessa, joka ilmeisesti on Mechelinin kynästä lähtenyt, sanotaan muun muassa: "Käsitämme kylläkin, että tässä mainitsemamme yhteiskuntatehtävät kuuluvat niihin, joihin nähden ei helposti eikä äkkiä voi saavuttaa tyydyttäviä tuloksia. Ainoastaan uuttera ja pitkällinen työ voi tässä kantaa hedelmää. Mutta silti ei ole syytä olla kokonaan yrittämättä sellaisia toimenpiteitä, joihin edellä olemme viitanneet. Yhteiskunnan itsehallinto ei osota elinvoimaansa ainoastaan säännöllisesti suorittamalla velvollisuutenaan lain mukaan olevat tehtävät, vaan myös ottamalla harkittavakseen ja pyrkimällä poistamaan yhteiskunnassa ilmeneviä puutteita ja epäkohtia, sikäli kuin kunnan toimenpiteet tässä yleensä voivat olla hyödyksi." — Kaupunginvaltuusto suostui esitykseen ja asetti komitean, jonka toimintaan Mechelin itsekin otti osaa ja joka laati ehdotuksen työväenasiain lautakunnan, työnvälitystoimiston sekä laiminlyötyjen lasten kasvatuslaitoksen perustamiseksi ynnä kaupungin työväestön alkeiskurssien järjestämiseksi. Työväenasiain lautakunta perustettiin v. 1898 ja on suorittanut monessa kohden hyödyllisen työn. Sen alotteesta on ryhdytty toimenpiteisiin työttömyyden vastustamiseksi, käsiammattiliikkeiden ja työpalkkain tarkastuksen järjestämiseksi, kunnan tarjooman oikeusavun parantamiseksi, kunnan työväenasuntojen rakennuttamiseksi sekä aikuisten työläisten opetuksen ja koulutyöpajojen ynnä köyhäin lasten hoidon ja opetuksen aikaansaamiseksi. Ehdotettu kunnan työnvälitystoimisto saatiin toimeen jonkin aikaa myöhemmin, nimittäin 1904 vuoden alusta. Työväenasiain lautakunnasta on v. 1913 muodostettu n.k. sosialilautakunta, jonkin verran laajennetuin toimialoin. Työväen opetuskurssit on hiljattain järjestetty n.s. kunnan työväenopistoksi, jossa on suomalainen ja ruotsalainen osasto ja jolle kaupungin on aikomus rakennuttaa oma talo.

Kesäkuussa 1890 pidettiin Pietarissa kansainvälinen vankeinhoitokongressi, johon Mechelin otti osaa ja jossa hän senaatin puolesta kutsui satakunta kongressin jäsentä huvimatkalle Suomeen. Matka, joka alotettiin kesäkuun 25 p:nä, suunnattiin Viipuriin, Saimaan kanavan varrella sijaitsevaan Juustilaan, missä Mechelinin opastamina silmäiltiin kanavan perustajalle pystytettyä muistomerkkiä, Imatralle ja Lappeenrantaan sekä jatkui Helsinkiin. Täällä käytiin katsomassa Sörnäsin kuritushuonetta sekä muita kaupungin nähtävyyksiä, minkä ohessa vieraille kaupungin puolesta toimeenpantiin juhlapäivälliset sekä pataljoonain soittokuntain antama konsertti. Päivällisissä seurahuoneella Mechelin piti vilkkaiden suosionosotusten keskeyttämän puheen kunniavieraille, lausuen julki Suomen kansan myötätunnon sitä toimialaa kohtaan, jolle kongressi oli omistanut työnsä. Ei millään inhimillisen toiminnan alalla, hän lausui, lainsäädäntö ole siinä määrin puhtaasti tieteellisten tutkimusten varassa kuin vankeinhoitolaitoksen alalla, jonka päämääränä ei ainoastaan ole valtion vallalla pakottaa yksilöjä noudattamaan lakeja, vaan myös, ihmisrakkauden elvyttämänä, koettaa ratkaista kysymys, miten rikollisia ja kurjia henkilöitä on kohdeltava, jotta heidät saataisiin palaamaan inhimillisen yhteiskunnan helmaan, sekä vihdoin ehkäistä rikoksia. Suomen pääkaupungille oli kunniaksi ja iloksi, että se oli vieraikseen saanut joukon eteviä miehiä, jotka olivat antautuneet tätä jaloa tieteenhaaraa tutkimaan, selvittelemään sitä vaikeaa kysymystä, miksi muutamat yksilöt olivat rikollisia; tavallisesti on syy siinä, etteivät he kotonaan milloinkaan ole saaneet päivänpaistetta, ei milloinkaan rakkautta, ei milloinkaan sitä kasvatusta, joka ihmisistä tekee hyödyllisiä kansalaisia. — —

Ohimennen mainittakoon, että tähän Suomeen tehtyyn huvimatkaan muiden muassa otti osaa italialainen rikosopin tutkija, professori Brusa, joka myöhemmin on ansainnut maamme kiitollisuuden sillä, että hän muiden eteväin ulkomaalaisten miesten kera oli osallisena siinä lähetystössä, joka kesällä 1899 lähti Pietariin toimimaan Suomen hyväksi.

Mechelin oli vankeinhoitokongressin jäsenten Helsingissä käydessä jo kesäkuun 20 p:nä saanut eron senaattorin virastaan, vaikkei sitä vielä ollut virallisesti ilmoitettu. Itse lienee hän saanut tiedon siitä ollessaan senaatin puolesta Pietarissa järjestämässä kongressin jäsenten vastaanottoa heidän matkallaan Suomeen.

* * * * *

Heinäkuussa 1893 tuli Mechelin toistamiseen Yhdyspankin keskushallituksen jäseneksi, ja pysyi siinä toimessa vuoteen 1896, jolloin hän siitä luopui, sekä oli sen jälkeen Yhdyspankin pankkivaliokunnan jäsenenä vuoteen 1903 asti. Hänen aikanaan perustettiin pankkiin hänen laatimansa ohjelman mukaisesti erityinen kiinteistölainaosasto kaupunkitaloja varten. Hän oli lisäksi Suomen taideyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana 1896-1903 sekä Antellin kokoelmain valtuuskunnan jäsenenä. Niinikään hän oli Suomen talousseuran puheenjohtajana 1896-1899. Hän oli vuonna 1894 perustetun taloudellisen seuran varsinainen luoja ja valittiin 1895 sen ensimäiseksi puheenjohtajaksi sekä sittemmin useamman kerran uudestaan, otti vilkkaasti osaa seuran keskusteluihin ja piti sen kokouksissa usein esitelmiä taloudellisista kysymyksistä, esimerkiksi Suomen valtiolainain edullisimmista sijoituspaikoista, yleisestä tuloverosta, rautatiepolitiikastamme, suunnitellun yleisen Suomen teollisuusnäyttelyn hyödystä, kuntain raha-asioista, nykyajan kauppapolitiikasta, työväenkysymyksestä. Niinikään hän julkaisi kirjoitelmia seuran aikakauslehdessä. Hän harrasti innokkaasti taloudellisia kysymyksiämme, koska hänen vakaumuksensa mukaan kansamme kyky säilyttää autonominen asemansa melkoiseksi osaksi on sen varassa, voiko se perustua kyllin lujalle taloudelliselle pohjalle. Niillä tahoilla, missä tarkemmin on seurattu tätä Mechelinin toimintaa, on lausuttu, että hän taloudelliselta katsantokannaltaan aikaisemmin oli niin jyrkkä vapaamielisten aatteiden kannattaja, niin lujasti vakuuttunut siitä, että hyvän valta maailmassa omalla sisällisellä voimallaan on pääsevä voitolle, ettei hän voinut uskoa hyödylliseksi koettaa minkäänlaisin pakkokeinoin ohjata taloudellista elämää määrätyille urille, mutta että hän myöhempänä elinaikanaan oli taipuvainen tuntuvassa määrässä luopumaan tästä katsantokannasta, semmoisena kuin sitä olivat edustaneet Adam Smith ja tämän seuraajat. Siitä on todistuksena muun muassa hänen mielenkiintonsa työväenkysymykseen ja sen ratkaisemiseen positiivisin keinoin. [Taloudellisen seuran aikakauslehti 1914, 3:s vihko.]