Kiven kaulaan joskus syntyy
Siellä täällä koskikin,
Kohta kuitenkin se tyyntyy,
Laskee alas aaltoihin.
Lintu nokkasensa kasti
Usein veteen viileään,
Viserrellen viisahasti
Lehahti se lentämään.
Joskus aivan aavistellen
Puro korvaa kohistaa,
Kohta jälleen riemahdellen
Lorisee ja loiskuaa.
Aatoksissa astuskelin
Puron vartta vihreää,
Mielelläni mietiskelin
Ystäväni elämää.
Kului aikaa jonkin verta,
Kauas jäi mun puroni,
Kunnes kotipuistoon kerta
Taas mun poikkes polkuni.
Lähden lemmittyni luokse,
Keväällisen kultasen.
Mitä! Eikö enää juokse,
Niinkuin ennen, puronen?
Turhaan tutkin veden uomaa,
Etsin paikkaa purosen,
Lainetta ei luojan luomaa!
Vaienneet on laulut sen.
Puro pieni päiväsestä
Pohtavast' on nääntynyt,
Kesän kuuman heltehestä
Kuolon laaksoon kääntynyt.
Runolahjaansa Mechelin enimmäkseen käytti mielialan ilmaisuun perhejuhlissa ja muissa hupaisissa tilaisuuksissa. Muuan ylioppilaskemujen johdosta sepitetty runoelma seuraa tässä:
Kerran "kestissä".