Risto setän kirjeet, lasten hyödyksi

by Thekla von Gumpert

Edellisessä kirjeessäni puhuin meidän matkavaunuistamme; nyt otan kertoakseni teille toisenlaisesta ajoneuvosta. Waunuilla kuljetaan maan päällä, niin laaksoissa kuin vuorienkin ylitse. Hevoset vetävät vaununkoppaa, joka vierii eteenpäin pyörillä, milloin kovemmin milloin hiljempää. Talvella pannaan pyörien sijaan jalakset, sillä pyörät kulkevat raskaasti lumessa, vaan reki liukuu sitä keveämmin. Mutta se ajokalu, josta nyt tahdon puhua, ei kulje maan päällä, vaan ilmassa, korkealla pilvien päällä. Oletteko koskaan nähneet ilmapalloa lentämässä? "Olemme", vastaavat muutamat, "emme", huutavat toiset. No, mutta paperileijan, jonka vanhemmat pojat panevat nousemaan, ainakin kaikki olette nähneet. Leijalla ei kukaan ihminen voi istua ja lentää ilmassa, mutta ilmapallolla se vallan hyvin käy laatuun. Ei se ole mikään pyörillinen vaunu eikä rekikään, vaan laiva, ilmalaiva. Katselkaa kuvaa, jonka olen tähän piirtänyt teille. Sitä suurta pallia sekä kopsaa, joka sen alapuolessa riippuu, sanotaan ilmalaivaksi, vaikk'ei se tosin ole niin rakennettu kuin alus, jolla merta purjehditaan. Selittääkseni nyt teille, mistä se tulee, että ilmapallo kohoaa ylöspäin sekä vielä voi kantaa aikaihmisiäkin, pitää minun ensin puhuman teille asioita, joita varmaankin joka päivä olette nähneet, vaikk'ette sen enempää niitä miettineet. Jos viskaatte kiven veteen, niin se painuu pohjaan; mutta puutikku kelluu veden päällä, eikös niin? Te viskaatte laudan kappaleen ilmaan, sepä ei siellä pysykään, vaan putoaa maahan. Jos sentähden tahdotaan saada laivaa ilmassa uimaan, niin ei sitä saa tehdä puusta; sen tulee olla keveämpi ilmaa, joka sitä on kannattava. Ja miten tämä pannaan toimeen, siitä nyt aion jutella.

Ensin otetaan oikein vahvaa silkkikangasta, joka tehdään hengenpitäväksi, s.o. niin tiheäksi, ettei se läpäse edes henkeä eli ilmaa. Tästä silkkikankaasta ommellaan hyvin suuri pussi, joka on nimellä ilmapallo eli balongi (ompa ilmapalloja, jotka ovat isompia kuin tavalliset huoneet.) Reiästä, joka pussiin jätetään, täytetään tämä vissillä kaasulla, eräällä ilmanlajilla, joka on paljoa keveämpää ja ohkoisempaa kuin se ilma, joka on maan ympärillä ja jota hengitämme. Palloa täytettäessä pitää se pantavan lujasti maahan kiinni, sillä, saatuansa vissin määrän kaasua, se paikalla kohoaa ylös. Se suuri ylösalaisin käännetty ilmapallo on täytettynä perunan näköinen, sillä jätetty reikä on alapuolessa ja aivan pieni. Tämän reiän suulle nyt kiinnitetään se varsinainen laiva, turvallisesti leveä kopsa, joka on veneen muotoinen ja johon ne ihmiset istuvat, jotka aikovat lähteä ilmamatkalle. Ompa se nyt hyvin ihanata se lentäminen ilman läpi, kaupunkien ja kylien, peltojen ja niittyjen, maiden ja merien, ihmisten ja eläinten päällitse. Paha vaan, että yhden ainoan asian vuoksi semmoinen matkustus on vastenmielistä ja vaarallistakin. Kun vaunuilla kulette, niin ajaja istuu kutsipenkillä ja ajaa hevosia, milloin oikealle, milloin vasemmalle: jos hän läiskähyttää ruoskaa, nepä nopeammin juoksevat, jos hän ohjista vetäisee, niin ne pysähtyvät. Laivalla purjehtiessanne perämies istuu peräsimen varassa ja ohjaa laivaa milloin minnekin; väliin hän sitä uittaa syvemmässä vedessä, välistä laskee rantaan ottamaan väkeä laivalle tahi päästämään toisia maalle. Ilmapurjehtija taas ei samalla tapaa saata ohjata laivaansa; hän sen antaa nousta joko pikemmin taikka hitaammin, mutta seisattaa, mihin tahtoo, sitä hän ei voi; ilmapallo on kuin poikien paperileijakin tuulenpuuskausten viskeltävänä. Lapsena, kun olin yhtä vanha kuin tekin, pienet ystäväiseni, kuulin kerran puhuttavan ilmalaivasta ja minua kovasti halutti päästä osalliseksi semmoiseen ilmakulkuun. Mutta sepä silloin oli mahdotonta, sillä ensiksikin ei meidän myllylle tullut ketään ilmapurjehtijaa, ja toiseksi, jos joku semmoinen olisi siellä käynytkin, eivät vanhempani ainakaan olisi sallineet minun lähteä niin vaaralliselle matkalle. Heinäkuorman päällä joskus sain istua, sillä Juho oli tarkka ajamaan ja hänen hevosensa säisyt. Wanhempani tiesivät että me, lähdettyämme niitystä, tulisimme onnellisesti takaisin, mutta ilmapurjehtija tietää ainoastansa, mistä paikasta lähtee; minne tulee, sitä hän ei tiedä. Kun kasvoin aikaihmiseksi ja saatoin tehdä mieleni mukaan, samoin kuin teidän vanhempannekin, jotka saavat tehdä mitä tahtovat, satuin minä kerta olemaan eräässä kaupungissa, missä ilmapallon piti nousta ylös. Sanomalehdessä ilmoitettiin: "Ensitulevana maanantaina kello 3 j.p.p. aikoo ilmapurjehtija herra Bernard lähteä matkalle; jos joku mielii tulla mukaan, ilmoittakoon itsensä". Minä olin jo paljon nähnyt ihmeellisiä asioita, olin kerännyt paljon tietoja, mutta ilmamatkassa en vielä ollut käynyt ja ilmoitin siis itseni herra Bernardille. Kun tahdotaan vaunuissa ajella, niin pitää panna hevoset eteen ja juoksemaan. Jos taas lähdetään veneellä soutelemaan, niin täytyy airoilla ponnistaa päästäkseen eteenpäin. Kun tulin ilmalaivan luokse, oli pallo vielä tyhjänä ja se piti ensin kaasulla täytettämän; tätä kesti jokseenkin kauan; mutta vähitellen se turposi ja kangistui, kunnes tuli niin hengestä paisuneeksi, että ne monet köydet, joilla se oli kiinni, tuskin kestivät estämään sitä nousemasta ylös. Ilmapurjehtija astui kopsaan ja minä kanssa. Meillä oli liput kädessämme ja heilutimme niitä hyvästijätöksi, sillä lukematon joukko katsojia seisoi ympärillämme nähdäksensä lähtöämme. Nyt päästettiin köydet irti ja ilmapallo alkoi nousta. Hurraa! onnea matkalle, huusivat ihmiset ja jäivät seisomaan jalkaimme alle. Pian kohosimme kaupungin ylitse, huoneukset pienenivät pienenemistään ja ihmisiä emme enää voineet eroittaa; yhä korkeammalle nyt mentiin vaan, leijailimme kuin linnut ilmassa. Hyvästi nyt, maa! huusin minä ja tunsin olevani oikein alla päin ja alakuloisena, nähdessäni olevani ihan yksin sen ventovieraan miehen kanssa siinä ihmeellisessä laivassa. Jos pallo halkeisi tahi muu vahinko tapahtuisi, niin täytyi meidän pudota rojahtaa alas, sillä niinhän vähä valtaa laivurilla oli aluksensa yli. Tiedättekö, lapset, mitä minä tein? Jos oikein mietitte, senpä tietysti arvaatte? Mitä on ihmisen tekeminen, kun itse on vallan neuvotonna ja hänen omat voimansa eivät ensinkään hyödytä? Jumalaa muistaminen, lapsi kultaiseni; Jumala on taivaassa ja joka paikassa maan päällä. Jumalan kaikkivaltiaisuutta minä ajattelin, liikkuessani taivaan ja maan välillä, ja pelko hävisi kokonansa sydämestäni. Ihmisellä on ymmärrys ja hänen tulee sitä käyttää tietojen saamiseksi ja levittämiseksi; vaarojen pelko ei saa estää meitä kokemasta tutkia luontoa. Jos lapsi uteliaisuudesta tahi häilyvästä mielestä antautuu vaaraan, niin se syntiä tekee, sillä se ei saa mihinkään ruveta ilman vanhempainsa luvatta. Täyskasvuisen ihmisen sitä vastoin täytyy astua monta vaarallista askelta elämässänsä, ja jos hän sitä tekee Jumalan kanssa, ei mikään askel hänelle vahingoksi ole. Moni kyllä saa surmansa semmoisissa tutkimisen yrityksissä; mutta kuolema on vain ruumiin kuolemista, sielu ei kuole. Ja jos ihminen Jumalassa elää ja kuolee, niin voi sanoa: hän ei ensinkään saanut turmiota, nimittäin sielunsa suhteen. Täksi kertoa, rakkaat lapset, tässä jo on kyllä.

IV.

Purjelaiva.

Tässä kirjeessäni ai'on kertoa teille jotakin vesilaivasta. Tämä sana ei ole tavallinen ja minä sitä vaan käytän eroittaakseni sitä ilmalaivasta. Wesilaivoja on monellaisia, kuten veneitä, jaaloja, purjealuksia, höyrylaivoja j.n.e. Pienet alukset kulkevat järvillä ja jo'illa, suuret taas merellä. Pienempiä aluksia kai olette kaikki nähneet, varsinkin tähän aikaan, kuin saatetaan kulkea höyryveneillä kauas sydänmaihinkin asti. Ilmalaiva on uudempia keksintöjä: vesialuksia taas käyttivät jo muinaisemmatkin kansat. Ensimmäiset alukset sanotaan raketuiksi Foinikialaisilta, jotka asuivat Välimeren luona ja olivat naapurina Israelilaisille, joista piplian historia tietää kertoa niin paljon kauniita ja tärkeitä asioita. Foinikialaiset kun asuivat meren ranteella, heissäpä nousi halu lähtemään kaukaisille maille. Alussa he lienevät käyttäneet ontoksi koverrettuja puunrunkoja tahi tukkilauttoja ja sille vähitellen rakentaneet täydellisiä aluksia. Jokaista vesialusta saattaa ohjata niinkuin vaunuja ja senpä vuoksi se juuri onkin niin paljoa etevämpi ilmalaivaa, jonka pitää nouseman ilmaan vallan perämiehettä. Mainioita merenkulkijoita olivat nykyisempinä aikoina Wenetialaiset Italiassa, Hispanialaiset, Portukalilaiset, Englantilaiset ja Hollantilaiset, luonnollisesti kaikki meren luona asuvia kansoja. Jos tahdotte hyviä olla, niin pyydätte äitiä tahi vanhempia siskoja näyttämään teille nämät maat jollakin kartalla. Tiedättekö kertomuksen Robinsonista? Hän oli vuosikausia ihan yksin eräällä valtameren saarella. Jos ei purjelaivoja olisi, ei niin ihmeellistä kertomustakaan olisi kuin se Robinsonista, sillä ainoastansa aluksella hän saattoi tulla saareensa. Hyvin tiedätte paitsi Europaa löytyvän neljä muutakin maanosaa: niistäpä ette ilman laivoitta tietäisikään. — Nyt olen jutteleva teille jotakin erilaisista vesialuksista. Niitä on purjealuksia, nimittäin semmoisia, joita tuuli kulettelee, kauppalaivoja ja sotalaivoja, sekä nykyisempinä aikoina myös höyrylaivoja.

Kauppalaivoiksi sanotaan niitä, joita on kauppiailla ja joilla kauppaa käydään. Niissä on yksi, kaksi tahi kolme mastoa. Tiedättehän, lapseni, joka kaupungissa olevan ison määrän kauppiaita, jotka pitävät sekä kangasten että makutavarain kauppaa. Kankaat kudotaan, nimittäin palttinat, verat, j.n.e.; mutta makutavara eli siirtomaiden tavarat saadaan muista maanosista. Kahvia esimerkiksi tuodaan Itä-Indiasta tahi Amerikasta, teetä Kiinasta. Kun muuttolinnut, jotka vuosittain kulkevat pitkät matkat, eivät tuo muassansa tämmöisiä hyviä aineita, niin pitää meidän itse lähteä niitä noutamaan. Kaikki eivät kuitenkaan voi matkustaa Brasiliaan tahi Kiinaan ottamaan jokaista kahvi- tahi teenaulaa, jota tarvitsevat; heidän pitää siis menemän kauppiaan luokse ja rahalla vaihtaman itsellensä tarpeellisia tavaroita. Kauppias taas lähettää suuria purjelaivoja kaukaisiin maihin ja semmoiset ovat kauppalaivoja. Jokaisella laivalla on kapteini, jonka käskynalaisia kaikki ovat, sekä merimiehet eli matruusit, jotka tekevät kaikki työt, että luonnollisesti myöskin peränpitäjä eli tyyrmanni, joka on yhtä kuin vaunujen ajaja. Laivojen sisuslaitos on hyvin viisaasti ajateltu. Jokainen pienempikin loukko on käytettynä johonkin tarpeesen, sillä pitäähän pitkille matkoille ottaa mukaan varoja runsaasti. Ajatelkaapas vaan, miten paljon ruokatavaraa semmoinen ihmisjoukko, mikä purjelaivalla useinkin on, tarvitsee matkallansa, joka välistä kestää viikkoja, vieläpä kuukausiakin. Semmoista erillistä sänkyä, kuin teidän makuuhuoneessanne, ei laivassa ole ensinkään; siinä ovat makuusijat seinän sisässä melkein kuin piironkilaatikot päällitysten.

Sotalaivat eivät ole kauppaa varten, vaan niitä käytetään silloin, kuin ne kansat sotivat toinen toisensa kanssa, jotka meri eroittaa toisistansa. Semmoiset laivat varustetaan sotamiehillä, kanuunilla ja muilla kaikellaisilla sota-aseilla. Monta suurta ja veristä tappelua on tapeltu merellä. Kun kasvatte isommiksi ja saatte lukea muiden kansainkin historiaa paitse pipliallista, niin saatte myös kuulla meritappeluista. Muinaiseen aikaan taistelivat Kreikkalaiset usioissa semmoisissa tappeluissa, joista vastedes varmaankin luette hyvin mielellänne, kumminkin pojat, jotka nyt jo paljon pitävät sapelista ja pyssystä ruoskan rinnalla.

Höyrylaiva on alus, joka ei tarvitse purjeita, jota ei tuuli kuleta, vaan jolla on kone, mikä panee rattaat liikkumaan ja niiden kautta laivan eteenpäin menemään. Usealla järvellä meidän maassa nykyjänsä kulkee höyryveneitä: niitä eivät tietysti useimmat teistä, lapsukaiseni, ole nähneet. Oikein onkin kaunis katsella, miten semmoinen pitkä alus korkeine piippuinensa mennä sujuttaa vettä pitkin. Höyrylaiva kulkee tavallisesti nopeammin kuin purjealus, sillä sen ei tarvitse huolia tuulesta, joka joskus käy suoraan vasten laivaa, vaan ei kuitenkaan estä sitä kulkemasta.

Risto setä on iässään kulkenut pitkät matkat. Minä, näette, olen käynyt Amerikassa, Itä-Indiassa ja Afrikassa. Ett'en kaikkiin näihin paikkoihin ole matkustanut mukavissa vaunuissa enkä ilmapallossakaan, senhän kyllä ymmärtänette, sillä siltoja valtameren ylitse ei ole eikä taas ilmassakaan saada niin pitkiä matkoja kulkea, kun, kuten jo sanoin, ilmalaivalla ei ole perämiestä, joka mielensä mukaan voisi tien ja suunnan määrätä. Olen siis matkustanut vesilaivalla päästäkseni muihin maanosiin. Itä-Indiaan minä matkasin purjelaivalla, mutta Amerikaan ja Afrikaan höyrylaivalla.

Seuraavassa kirjeessäni kerron teille toisenlaatuisesta kulkuneuvosta, jota sanotaan erämaan laivaksi. Tiedättekö, mikä se on? Kokekaapa arvata. Erämaa eli aavikko ei ole mikään vedenpinta, vaan hietalakea; mutta hiedassa ei purjealus eikä höyrylaivakaan voi liikkua.