Tyytyväisinä ja siunaten patruunaa ja patrunessaa menivät alustalaiset lapsineen koteihinsa. Tuokion kuluttua Ihalan haltijat myöskin läksivät vieraineen kartanoon. Tiellä Lilli ja Aksel rupesivat kehoittamaan Arvoa panemaan toimeen jonkun kuvaelman. »Se olisi erittäin hauskaa!» sanoi Aksel.
»Minä en ollenkaan ole kekseliäs siinä asiassa», lausui Arvo, »mutta jos ryhdytte toimeen, niin kyllä minä olen apuna».
»Ai, me asetamme Pohjolan neidon kultalankaa kehräämään», sanoi Selja, »ja Iiristä tulee Pohjolan neito».
»En minä sovi.»
»Kenenkä saamme?» kysyi Selja.
»Selja rupeaa ehkä itse», sanoi Arvo.
»En minä! Minä en osaa olla alallani, ja minusta on niin kovin hauska katsella muita.»
»Eikö Lilli neiti rupeaisi?» kysyi Iiri »Te olette sopivin, koska teillä on vaaleat hiukset. Ja Ahto menee Väinämöiseksi, eikö niin?»
»Miksi ei. Mutta kaksi kuvaelmaa tarvittaisiin, kun kerran ryhdymme toimeen.»
»Minä tiedän minkä kappaleen otamme», sanoi Helvi. »Me laitamme liikkuvan kuvaelman Runebergin eräästä runoelmasta ja sovitamme uusia sanoja muutamiin paikkoihin, jos niitä kuvaelmaa varten tarvitaan. Mutta kuulkaa nyt, millä tavoin tämä kuvaelma asetetaan. Seljan täytyy pukeutua vanhaksi akaksi, Iirin ruveta nuoreksi tytöksi, hänellä kun on kansallispuku. Se sopii hyvin. Kaksi kosijaa tytöllä on, mutta vain toisen tarvitsee puhua, ja siksi määräisin Akselin. Toiseksi ehdottaisin Arvon, sillä hänen tietysti ei sovi olla poissa vieraitten parista, ja tuon toisen kosijan tarvitsee olla näyttämöllä ainoastaan pieni hetki.»