»Itse myöskin lähde siikasille, koska heille, kurja, köyhä annoit kallehimmat aartehesi kaikki!»
Äitipuoli, jäätyänsä tyttärensä kanssa kahden, soimasi häntä sanoen:
»Onneton, oi mitä oot sa tehnyt? Korkeutt' ei toivoa saa enää, mökissäs ei enää kulta kiillä, solkeas et enää näe sä koskaan.»
Mutta tyttö rannalla lausui hymysuin:
»Paremp' elon onni korkeutta, lempi-elo kultaa kallihimpi, armaan sydän solkee armahampi!»
Bengaalituli valaisi näyttämöä, ja samassa köyhä sulho (Arvo) ilmaantui rannalle. Hän riensi tytön luo ja lausui, tytön hänelle kättä tarjotessa:
»Hyvä, että siikasille heitit kultasoljen, koska kallehimman aartehesi sulhollesi säästit: mulle annoit oman sydänkultas.»
Esirippu suljettiin nyt.
* * * * *
»Erittäin hauska kuvaelma!» huudahtivat katselijat.