Kello kahdentoista aikaan pitäjäläiset läksivät pois.
Yöhyväiset sanottuaan menivät Ihalassa vierailevat tytöt ylikertaan, jossa heidän makuuhuoneensa olivat vieretysten. Toisessa makasivat Selja ja Iiri, toisessa Helvi ja Lilli. Helvi jutteli Lillille vähän aikaa kaikenmoisia, mutta Lilli oli kovin vakainen eikä vastannut paljon mitään. Vihdoin kun Helvi sanoi: »Eikö Iiri ollut hyvin suloinen kuvaelmassa? Minusta hän oli oikein viehättävä», silloin Lilli vastasi nyreästi:
»Taisipa olla.»
Helvi huomasi nyt, että hänen puheensa oikein vaivasi Lilliä, ja sanoi:
»Mikä sinun on? Vaivaako puheeni sinua? Oletko väsynyt?»
»Olen, minun on kovin uni.»
He panivat maata, mutta uni ei tullut kummallekaan. Tytöt toisessa huoneessa juttelivat iloisesti kauan aikaa, mutta nukkuivat sitte. Helvikin jo rupesi uneen menemään, kun hän yhtäkkiä kuuli itkun nyyhkytyksen vierestään.
»Mikä sinun on, Lilli? Puhu, mikä sinua vaivaa?» kysyi Helvi.
»Ei mikään muu, kuin etten saata olla onnellinen. Minua on aina aavistuttanut, että tuo Iiri minun onneni ryöstäisi, sillä hän on minulle ensi hetkestä, jolloin hänet näin, ollut erinomaisen vastenmielinen. Mutta sinä et saa tästä puhua kenellekään.»
»Älä pelkää; mutta suottahan sinä olet Iirille suuttunut, milläpä hän sinun onnesi ryöstäisi?»
»Sinä et tiedä, kuinka minä lemmin ja olen lempinyt Arvoa —»