Nuori Aateli meni kestikievarihuoneeseen. Hän kulki edestakaisin, sanoen itseksensä: »Meidän kurjat, meidän orpo raukat! Nyt minä olen iloinen siitä, että olen tuleva suuren tilan haltijaksi, sillä sellaisena saatan enemmän vaikuttaa hyvää siinä, missä epäkohtia havaitsen. Ihminen huutokaupalla — kuinka alentavaista! Se on varma, että tuosta pitää ainakin meidän seurakunnassamme loppu tuleman, jahka minä kartanoa hallitsemaan rupean; kentiesi ennenkin. Isäni ei ole kova vanhoillaanolija. Mutta jopahan hevonen on valjaissa.» Kiireesti kirjoitettuaan päiväkirjaan nimensä läksi Arvo Aateli ulos. Pihalla istui Renkala reessään ja huusi Iirille:
»Tule nyt joutuun, tyttö, ei sitä usein huutotyttöä isännän rinnalle rekeen aseteta, hihi hii» —
Iiri riensi rekeen, kyyneleet vierivät hänen silmistään, hän katsoi vielä kerran taaksensa, isäntä huimasi piiskallaan hevosta, ja Iiri läksi uutta kotiansa kohti.
Arvo katsoi heidän jälkeensä. Eräs pihalla seisova vanha kyytimies, joka myöskin loi silmänsä samaan suuntaan, sanoi: »Kyllä tuo lapsi sen tulee tuntemaan, että on orpo.»
»Niin, minäkin ajattelin», vastasi Arvo, »että eiköhän kyyhkynpoikanen ole joutunut haukan pesään?»
»No niin, en sitä juuri tahdo sanoa, paremmin nämä tänne jääneet ovat haukan pesään joutuneet. Harvoin kestikievarissa nuoret menestyvät. Mutta en minä sentään lastani tahtoisi nähdä kumpaisessakaan paikassa.»
Arvo istui rekeensä alakuloisena ja ajoi pois Seppälän kestikievarista.
KOLMAS LUKU
R:n pitäjässä pohjois-Hämeessä oli mäen päällä kauniin puiston keskellä Ihalan uhkea sukukartano. Tuuheitten vanhojen puitten välistä pilkoitti sieltä ja täältä sinertävä järvi kauniine saarineen. Aivan lähellä rantaa näkyi sievä punaiseksi maalattu asunto, jota suuri vanha koivu suojasi. Tässä pienessä rakennuksessa asui vanha neiti Joppe, joka ennen oli ollut sukukartanossa taloudenhoitajana, mutta myöskin perheen ystävänä ja neuvonantajana. Hän oli jo nykyisen patruunan isä-vainajan nuorena ollessa talossa ollut ja nyt vanhana saanut oman asunnon, jossa hän rauhassa sai viettää vanhuuden päiviään.
Tämän vanhuksen asuntoa kohti kulki Arvo Aateli verkalleen. Hän näytti miettiväiseltä.